Eeva Kiittää hetkeksi ja lähettää läppärinsä marin mukana Suomeen. Siis olen akiivisesti netittä nelisen viikkoa ja sit olenkin jo Suomessa.

Ehkä sen jälkeen teen päivittelen niputtaakseni asioita. Tai sitten en.

Tänään siis kuittaan Pariisista joka oli parempi kuin ennen.

- Eeva

Olen täynnä mielihyvää siitä että heräsin sateenropinaan. Ullakko kämpissä on se iahna puoli et orppina oikeasti kuuluu. Ja se että tänään työskentelen kotona, sillä viikonloppu meni taas aika sosiaalisissa merkeissä. Viime viikko tuli työskenneltyä myös, säät ei suosinu oikein ulkona riehumista. Ja spotifystä löysin pariisin keväätn uus levy.

Perjantaina olin yhdella keikalla missä hyvinkin ymmärsin miten gotan project on vaikuttanut täällä. Bändissä oli hanuristi, viulisti, kontrabasisti, ja bongorummut. Haha. Muut bändit olikin tavallista reggae huttua. Mutta musiikki sinällänsä ei ollut se jännä juttu. Paikka oli kuin joku nuokkari suomessa. Ja tuntuu että näin paljon tuttuja kasvoja, siis juuri sillä tavalla miten paljon lopulta ihmiset muistuttaa toisiaan. Sitten yksi kaverin kaveri ilmesty mun nokan eteen huutaen et Suomi! RAKASTAN! Se oli törmänny suomalaisiin olleessan belgiassa ja sitten selitti et suomalaiset on parhaita juhlijoita mitä se tietää ja et mies vailla menneisyyttä on sen lempielokuva. Sitten se lauloin jukeboxina morriseytä ja the smitshiä. Joo, se oli tosi humallassa, ronde comme une vache eli ympyräinen kuin lehmä, opin sen just! Opin myös bordel, eli joku on kuin ilotalo eli asiat on tosi sekasin tms. Mutta siis tuntuu välillä hassulta että kyllä suomesta tiedetään.

Launtaina luottocampingporukka lähdettiin Fléchen kylään (eli gaëlle poikaystävineen ja minä ja irma). Gaëllen poikaystävän kotikylään ja lapsuudenkaverin juhliin.
Mahtavaa oli se että näin matkalla hirveetsi kanoja,lehmii, heppoi, lampaita ja HANHIA. Mä niin muutan maalle, Loiren laaksolle iso sydän! Ja se että näin lisää oikeiden ihmisten oikeita taloja, mulla on jo hyvä läpileikkaus nuorten kämppiin. Kyyläilin valokuvia, koriste-esineitä ja kirjoja ja leffoja (kovasti aamuyöllä etittiin maailmanelokuvia-bokseista kaurismäkeä..) Monissa vessakoppi on erikseen kuin käsienpesu. On just parasta että oon päässy kokemaan tälläisiä hetkiä, just niitä mitä itsellä tulisi eniten ikävä jos olisi kauan poissa. Söin taas lihaa, en oo kuuteen vuoteen syöny näin paljon lihaa kuin nyt täällä. Kaikki siellä puhui englantiakin, niin ei tarvinnu olla supertulkki irmalle.

Katsoin muuten ekan kerran telkkaria sitten kolmeen kuukauteen!





Frisbietä




Mun ja Gaëllen laiskannaisen pingisottelu



Ja pöytäfudiskin löytyi, unkariksi tsotso (kirjoituasu on väärä) ranskaksi babyfoot. Kohta pääsen taas Kukaan matsamaan!



Chansonit heräsivät jenkiin 04.00



Isäntä ja Julian kello 06.30

Bonuksena jopa kuvia!

Nyt tuli vahavasti sellainen olo että en oikeastaan haluaisi lähteä täältä neljän viikon päästä. Ennen oli sellainen neutraali suhtautuminen. Tämän viikon aikana kaikki loksahteli paikoilleen. Edellisessä tekstissä pohdin sitä, etten ole saanut kontaktia luokkalaisiin ja muutenkin. Mutta toisaan tajusin ettei se aikasemmin ole ollut täysin mahdollistakaan sillä kielitaitoni alussa oli niin köykänen (ja onhan se yhä). Nyt olen nähnyt paljon koulukavereita vapaalla ja keskustelu kulkee melkeimpä aina ranskaksi. Ne on pieniä asioita miksi en haluaisi lähteä. Se että koulussa on ihmisiä kenelle juttelen päiväpäivältä enempi. Niin, angersin keskustahan on kovin pieni ja alkaa olla yhä pienempi. Se näkyy siinä että en enää voi käydä 500 metrin päässä kaupassa ilman että vaihdan poskipusuja jonkun tutun kanssa. Yöllä baarissa tuntuu että koko ajan saa olla moikkaamassa ja samoin kotimatkani pitenee sillä usein tulee tuttuja vastaan ja jengi hengaa vaan kadulla. Tää on olennainen seikka, joka vaikuttaa nyt siihen etten haluis lähtee. Tosiaan sosialisoiminen on hyvin olennainen osa elämääni.

Vappuaattona Irma teki mulle ruokaa ja kokeiltiin camera obscuraa sen vessassa ja mentiin lakanaliin, eli paikalliseen harittuun suomityttöjä moikkaan kun ne teki munkkeja. Takas tullessa oli pelottava hetki kun yhden lähiön pysäkillä meidän ikkunan viereen tulvi erivärisiä nuoria huutamaan ja mesoomaan ja hakkaamaan ikkunaa. Ei ne ollut sinällänsä mitenkään pahantahtoisen agressiivisia olleet mutta en voi sanoa että ei se hyvältäkään tuntunut. Angersin keskusta tuntu taas ihanan turvalliselta.






Sitten lauantaina sain kutsun juhliin jonnekin toiseen kaupunkiin autolla, en oikein tiennyt minne, luulin että ne on jotkut kotibileet ja sitten löysinkin itseni nantesin läheltä leirintäalueelta campingmökistä. Koulukaverin Gaëllen poikaystävän lapsuudenkaveri on töissä siellä sellaisessa puistossa jossa on vaijeriparkourata. Nämä kutsuu sitä puuparkouriksi, en oikein ole löytänyt suomenkielistä nimeä sille. Siis siellä on puihin rakennettu ratoja joissa kiipeillään valjaiden kanssa, joissa on turvakoukut, radoilla edetään siirtämällä koukku kerrallaan. Ja sitten pääsee kiitämään vaijerin ja valjaiden varassa satojen metrien pituisia matkoja. Vaikea selittää ja kuvia ei tosiaan ole sillä menimme siellä yöllä pimeässä yhden heikon taskulampun varassa. Se oli aivan mahtavaa. Mielessä kävi että jos jotain sattuu ei taida vakuutus ihan riittää.. Seuraavana päivänä näin jalkani -täynnä mustelmia ja käsissä hiertymiä. Muutenkin oli ihana miniloma. Grillattiin ja söin taas lihaa, tilanteita milloin en todellakaan ala mussuttaa etten syö lihaa. Käveltiin järven ympäri ja katteltiin huvikalastajia. Ne siis kalastaa alla olevia vonkaleita, merkkaa ne ja päästää takasin. Tuntu jotenkin älyttömän tyhmältä.




















Lisäksi tutustuin paremmin yhteen luokkakaveriin joka on käynyt suomessa. Etenkin turussa, tuntu omituiselta kun joku selittää Kukasta, Dynamosta ja Klubista. Sitten sillä oli tatuoitun käsivarteen teksti ”hyvästi hevoset” olin absurdia juoda salmarii ranskalaisen luona ja tuijottaa tatskaa suomeksi ja nähdä kuvia posankasta. Tietääkö joku on Goodbye Horses joku juttu?
Oli hauskaa kun kyseinen poika kertoi ettei pidä maanmiehistään sillä ne on niin arrogantteja. Ja se itse on tosi arrogantti. Ja mielestään ihan maailmanmies kun oli käynyt suomessa ja berliinissä. Haha.


Siinä kai pääkohdat, oon perjantaista lähtien yrittäny saada bloggausta aikaseksi muttei oo ollu aikaa saada sitä kokonaan kasaan! Ja lisäksi olen opettellut knatmaan kameraa mukana. Tosin kreditit kuuluu järvikuvista irmalle.