Eilen marketissa kohtasi kaksi asiaan mistä pidän ja mistä en ranskassa. Kun tulin sisään niin ovensuussa oli ihmisiä tyrkyttämässä muovipusseja, kävelin nopeesti ohi ja ymmärsin että kyse on jostain ruokaa köyhille jutusta ja vähän hämmästyin ja sanoi ei ja kävelin parimetriä ja käännyin katsomaan niin muovipussia tyrkyttänyt nainen pyöritteli silmiään toiselle ja ne mulkkas mun perään. Ketutti iha sikana, teki mieli mennä sanomaan että anteeksi, en ole julma ihminen, en vain ymmärtänyt mistä on kyse ja sitä paitsi, ylipäätään jos joku ei voi osallistua niin ei pidä syyllistää, oli syy mikä vain. Mutta sitten kaupassa mummeli tuli kysymään multa jotain, kun en ensin ymmärtänyt pahoittelin etten osaa kovin hyvin ranskaa ja hän sanoi että ei se mitään, hän osaa vain pari sanaa englantia ja pyysi mua katsomaan voin parasta ennen -päivämäärän Kun olin sanonut päiväyksen se sanoi että tämä on sitten tämä voi on GOOD, oui c´est GOOD, n´est ce pas? Mahtavaa. Pienen pieni mummeli puristamassa voi pakettia ja katsoo likinäköisesti sanoen c´est gOOd selvästi tyytyväisenä itseensä ja minä tyytyväisenä tästä kohtaamisesta.

Eilen nukuin pitkään ja heräsin kadulta tulevaan älyttömään meteliin, eilen oli carnaval d´angers, hitosti rumpuja ja kotikutoista sambaa. Pääsin alas vasta kun kulkue oli jo loittonemassa. Ihanaa yritystä. Maassa oli paperiglittersilppua ja yksi pikku tyttö haali sitä muosvipussiin kulkueen jäljiltä.




Parasta taideopiskelija elämää koin yhtenä päivänä kun olin jospehinen luona kahvilla ja sitten se treenas kontrabassoa ja mä tein krokeja siitä. Aika luksusta. Pääsin myös kuunteleen sen orkesterin harkkoja. Nautin tuollaisista jutuista. Mielummin seuraan harjoituksia kuin valmista esitystä. Niinkuin usein luonnokset viehättää mua enemmän kuin valmiit työt. Eilen olin vielä kuuntelemassa konservatorion avoimissa ovissa, vaikka kuuntelemisen sijaan katselin enemmän paikalla olevia ihmisiä. Joséphine kertoi mulle että Angers on hyvin porvarillinen kaupunki. Meininki on snobimpaa kuin muuallaa. Ja konservatoriolla sen huomas.

Alla melkein kasvot Joséphinelle, jonka nimi on niitä harvoja joita nimeltä mainitsen.




Perjantaina pääsin kipittelemään ballerinoissani baariin huitomaan ja juomaan monacoja, eli asia mistä paikalliset pitävät, olutta kirsikkasiirapilla. Niinkuin perulainen tyttö sanoi, että siihen tottuu, haha. Koulussa on nyt siis 5 vaihtaria yhteensä. Olin siis espanjalaisperulaisessa seurassa. Se espanjalainen poika on ihan älytön kun se ei opi kieliä, mutta kommunikoiseminen halu on suuri, että keskustelu on mahdollista. Oli mukava päästä juttelemaan niiden kanssa (ne on ollut täällä jo syksystä asti) ja ihan sama meininki koulussa et mikään ei oikein suju. Erasmuksena on sitten kivaa! Mutta se on tosiasia johon alan jo suhtautua normina. Koulussa kuulemma vallitsee selkeä käsitys siitä että mikä on nykytaidetta ja mikä ei. Kritiikki on kovaa ja heitä on jopa kielletty tekemästä joitain juttuja (esim. pyramidin mallisia veistoksia, sillä se on jo niin symbolisoitunut ja Andy warholin hengessä tekemistä ei katsota hyvällä sillä se on niiiin vanhoillista).

Kertokaa mulle joku mistä alla olevassa kuvassa on kyse, se espanjalainen selitti pitkään tätä, siis seinämät on tehty paperista, sisällä on keraamisia uuneja, lohikäärmeen suusta tulee erivärejä. Se on iso ja siihen tarvitaan paljon jengiä tekemään. Se kestää päivän.





Viikonloppuna oon nähny nopeesti suomalaisia tytsyi ja hämmenys on itselleni suuri kun kestää aina hetken tajuta et voin puhua suomea joka lauseen alussa. Eilen yöllä ajattelin niin sekaisesti erikielillä et nukahtaminen kesti kauan.

Alla oleva kuva on lauataisilta synttärijuhlilta, jossa Joséphinen kaa käytiin kääntymässä.

Tämän aamun seikkailu oli pesula. Tähän menessä olen nyrkkipyykännyt mitä oon jaksanut (tai ostanut uusia vaatteita, haha). Odotin kovasti ihanaa ja romanttista pesulakohtaamsita leffatyyliin. Tai lähinnä toivoin, että se ois ollu tyhjä että saisin möhläillä rauhassa. Mutta ei, pyysin apua yhdeltä pojalta, jolle taisin olla suuri rasite vaikka mun ohjeistamiseen meni ehkä kaksi minuuttia. Leikin sitten leffailua yksikseni lukien gavaldan kimpassa alkuperäiskielellä. Ja nyt on ihanaa kun kaikki vaatteet ja lakanat ovat puhtaat! Sillai oikeasti.

Ukkonen oli eilen ihan päällä ja todellakin leikkin nöyrää mutta hyvän sydämen omaavaa tyttörukkaa ullakkohuoneessani.

Riittääkö muuten kurssin jättämisen syyksi jos on siitä kysellyt 5 oppilaalta ja kahdelta opettajalta enkä saanut selville aihetta enkä opettajaa, tilaa, enkä aikaa? Kurssi ois enkuksi (!), että sikäli kiinnostais mutta näemmä se ois mahdotonta. Stressaavin asia koulussa on se että ikinä ei tiedä missä mikin tunti on. Jos on ollenkaan. Sitten toisen vuosikurssin opiskelijat ovat peruskuvataiteilijoita, eli aika hmm, sulkeutuneita. Ja sitten seisoskelen yksin toisten vieressä odottaen, että ilmestyyköhän opettaja ollenkaan. Nelosen ja vitosen oppilaat on ollu paljon helpompia lähestyä, ehkä johtuen siitä että moni niistä on ollut vaihdossa. Itsekin aion todellakin mennä enemmän juttelemaan vaihtareille, sillä olen niitä kielitaitoani peläten vältellyt. Oi kuinka huono omatunto mulla nyt on etten oo ottanut kontaktia niihin enempää. Eilen muuten tuli ensimmäinen koulukaveri juttelemaan ihan itse mulle. Näin ei ole käynyt koskaan ennen. Eiku onpas, mutta harvinaista se on.

Vastaan on tullut niin paljon nimiä ja kasvoja etten oikein aina muista kenelle oon puhunut. Viikonloppuna aloin ladella samaa litaniaa yhdelle pojalle sen unisex nimestä kunnes se sano et joo niin me ollaankin jo tavattu. Miten edes se nimi ei sanonu mitään kun kerta oon jo kerran jutellu? Sitten kun nimet ovat aika vaikeita ekalla kerralla kuultuna etten aina saa edes kuvaa siitä et mikä nimi.

Mikäköhän on politiikka täällä kerjälästen suhteen. Niiden naamat ja kyltit alkaa olla pelottavan tutuja mulle (minulla on nälkä ja minulla on kaksi lasta). Kun joka aamu sama lyhyt mies tulee kohti koko kroppa vinossa ja käsi ojossa. Kerran näin yhden paikallisen miehen antavan croissantteja nälkäiselle miehelle ja keskustelevan ihan normaalisti.

Patonki kädessä kuljeskelu ei oo mikään läppä. Lounasaikaan keskustassa joka kolmas ainakin kulkee patonkia tai paninia mutustellen. Mainitsen varmaan patongit joka postauksessa. Mutta ne kun on nii hurrrjan hyviä ja patonkimestoja on ainakin viis 3 minuutin koulumatkani varrella.

Kävin keskustan jardin de plantesissa, siellä oli vuohia! Onhan meilläkin Turussa kupittaanpuisto joo, pari hanhea ja ankkaa ja joku muu kalkkuna tepastelemassa. Haha.

Huomenta

Nyt siirryn taas iloisempii aiheisiin. Viime postaus ei ollut järin kirkas, joten jätän tuon asian pohtimisen nyt.

Carrefour supermaketti on edelleen lempikauppani. Viimeksi siellä olessani en ensin tajunnut että siellä katossa oli ihan sairaasti pikkulintuja jotka rääkyivät ja lentelivät. Siellä on myös laaja valikoima luomua ja reilua, ja useimmat tuotteet on molempia eikä hinta ole niin paha kuin suomessa. Voisin alkaa myös tuotebloggajaksi, testissä luomudeodorantti, luomuarganöljy ja soijaquinoa juoma.

Ranskalaiset on on ihania kun ne on päissään ja haluaa puhua englantia. Niitten ääntäminen on yleensä kauheaa. Mä saan nyt kauheen harhaluulon et oon ihan haka enkus. Esim. yksi koulun poika jolta kysyin neuovoa ja sit tulkkasin sille unkarilaiselle enkuksi niin poika kysyi en onko englanti suomen virallinen kieli. Haha. Välillä näitten tietämättömyys naurattaa. Ei sillä, osasinkin odottaa et kukaan ei tiedä mitään ja etenkin, ketään ei kiinnosta. Siksi oli hassua puhua tytön kanssa joka ehdottomatsi haluaa työkokemusta suomesta missä kaikki on sen mielestä niiiin loistavasti. Ja yksi toimittajapoika fiilisteli angersin jääkiekko joukuetta ja nuorempaa kiprusofia joka pelaa täällä, kai näitten valmentajakin on suomalainen. Täällä on paljon tyhjiä lupauksia kun tämäkin poika sanoi mulle et jos haluun mennä kattoon peliä niin hän voi hankkia liput. Sitten vaan nyökyttelen et joo joo, oli tooosi kivaa ja kumpikin voi sitten unohtaa. Haha. Kännipuheet on samanmoisia suomessakin.

Olenkin usein mainostanut et baarit menee kiinni aina kahdelta, mutta asia erikseen on yökerhot. Lauantaina oli yhden koulukaverin synttärit ja sitten päädyttiin ”yökerhoon” jossa oli kallista (olut tai appelsiini mehu 6e) mutta oikeasti aika viihtyisää. Tanssilattialla ei kukaan tanssinut käsilaukkujen ympärillä vaan jengi pogos ihan rehellisesti. Ja mulle on myös väitetty et ei ranskalaiset juo itseää kovaan humalaan, Haha, myytti murrettu. Kun poistuttiin baarista siinä viidenmaissa muutamat tytöt tempas korkkarit jalasta ja käveli paljain jaloin. Ei se kerrottuna oo sama mut musta on ihanaa et sirot ranskattaret voi olla noin suoria teoissaan ja olla silti tyylikkäitä!

Kevät on täällä pahemman kerran. Plus 17 ja aurinkoa tarkoittaa lounaspatonkia nurmikolla! (oli pakko, hahha)

raapaisen vähän vaihdon streopypiaa, ku se kyrsii.

Nyt siis kuukausi täynnä ja koin pienen kriisin siitä etten ole tehnyt mitää (muuta kuin löytänyt arjen, rytmin, sopivasti ihmiskontakteja, lempi leipomon ja supermarketin, jne). Eli yleensä mulla on tosi hyvä fiilis kaikesta, mutta sitten kompastelen tahtomattani siihen että millaista vaihtoajan kerrotaan olevan. Äipän ja Veeran kanssa on tullut ihmeteltyä et vaihtoaikaa koskee suuri myytti, että siellä pitää kansainvälistyä, solmia ystäävyksiä yli rajojen, olla koko ajan menossa ja hengaamassa. Ehkä suurimmalle osalle näin käykin, mutta itse mietin että miksei koskaan puhuta et voi mennä elämään rauhallista arkea ja opiskella?

Veera kiteytti aika hyvin, alla oleva on siis luvaton lainaus veeran viime viestistä:
”Turhauttavaa on yhtäkkiä olla se joka ei tajua ja se joka ei ole hauska. Lisäksi kauheasti puhuttiin siitä että miten saa paikallisia kavereita, siihen yksi Lontoossa ollut kundi sanoi musta fiksusti että onhan ne vaihtarikaveritkin hirveän arvokkaita - yhtäkkiä on joku tuttu joka Euroopan maassa. Tähän vaihtoon ja palaamiseen liittyy kyllä hirveästi asioita joista en ole ihan samaa mieltä kuin mitä ne oletusarvot yleensä on. Just se että vaihtoon saa mennä myös opiskelemaan ja nukkumaan, eikä uusia kavereita tarvitse metsästää. ”

Itse oon tässä kuukaudessa löytäny aika kivan tahdin koulun, yksinolemisen ja juhlimisen välillä. Varmasti koko vaihtoaika ois pikkusen toisenlaista ja ehkä semmosta kun kuvaillaan jos asuisin opiskelija-asuntolassa. Mutta nyt oma kämppä tuntuu niin hyvältä kun tuntuu että väsähdän täällä niin nopeasti aina kun olen ollut vähänkin sosiaalinen. Mun asetelmakin lähtöön oli ehkä vähän eri kuin muilla. Täällä mua odotti jo Elinan ystävä Joséphine jonka kautta oon saanut kontakteja muihin. Joséphine on ollut aivan mahtavaa seuraa ja oon ymmärtänyt nopeesti näitten normaalia elämää. Tykkään just siksikin kämpästäni et tuntuu et oikeasti asun täällä nyt. Koulussa vaihtareita on vain muutama eli melkein kaikki kontaktit on paikallisia. Asuntolassa tutustuisi nopeammin ihmisiin kun kaikki on vähän samassa tilanteessa, ei suomessakaan kehenkään oikein tutustu koulussa ilman ilmiselvää linkkiä. Ja kun etenkin olen vain kolme kuukautta (ajattelin tulla jo kesäkuuksi, tulisi aivan liian kalliiksi jäädä, että velkaantuisin).

Ajatus vaihdosta ei ollut mulle mikää itsestäänselvyys. Kutakuinkin olen hyvin ylpeä itsestäni, että löysin sen selkärangan lähtemiseen. En edes ollut ihan sikainnoissani silloinkun pistin paperit menemään. Silloin ajattelin et vaikka pääsisin niin voin jättää menemättä. Se miksi se ei ollut itsestään selvyys oli se se että se ujo, kielitaitoansa häpeävä eeva nosti kovasti päätään. Mutta alitajuisesti tiesin koko ajan että mun pitää, mun pitää lähteä, näyttää itselleni että pystyn. Mä luulen että pelko omasta kielitaidosta oli pääsyy miksi en halunnut ja miksi halusin lähteä. Ja onhan koko vaihto hyväosasten pentujen huvittelua ja lähdin kuitenkin vain kolmeksi kuukaudeksi, että monessa mittakaavassa tää on pientä. Nyt kun on täällä tää tuntuu helpolta ja normaalilta verrattuna siihen, että pelotti ihan sikana vähän ennen lähtöä. Ranska on jo luontevaa luettuna ja kuuneltuna ja nyt jopa tuntuu että pystyn jatkaa höpöttelyä ilman kauheeta yrittämistä (osaan jo läpätellä kevyitä kaupan/boulnagerian/vastavaan myyjille). Eräs natiivi jopa sanoi että ääntämiseni on verrattain hyvää ulkomaalaiseksi.

Lisäksi olen saanut aika hyvän sysäksen kouluhommiin. Kerranki on ideoita ja fiilistä tehdä. Koko viime vuosi on ollut ihan tyhjää ja nyt ajatukset alkaa asettua työnteossa ja elämässä yleensä.

Ja talkkari! En oo nähny sitä aikoihin mut eilen se tuli kadulla vastaan se huutelui salut ja iski silmää.

p.s Rankisten mielikuvituksella ei ole rajaa paninien suhteen. Naapurista saa paninin joka pitää sisällään ranskalaisia ja pihvejä.

Rakkaat blogini lukijat!

Kolme ja puoli viikkoa. Ja aika menee nopeammin kuin ikinä.

Olo on kotiutunut. Väsymys alkaa väistyä ja alan myös tottua siihen että voin hengaa juhlissa tai koulussa ilman että mun tarvii ymmärtää kaikkea ja ilman että mun odotetaan ilmaisevan mitään monimutkaista. Alussa ahdisti eniten se etten pystynyt ilmaisemaan niin hyvin kuin olisin halunnut. Olen siis tottunut kellumaan tilanteissa jo paljon paremmin. Opin lisäksi paljon kirosanoja espanjaksi (en muuten tiennyt et huora lausutaan samalla tavalla siellä kuin meillä).

Täällä on vahva kotibilekulttuuri. Tuntuu että kaikki parhaat jutut on yksityisissä tiloissa. Ja jos tunnet jonkun olet aina itsekin tervetullut. Lisäksi tämä on helpompaa ja halvempaa. Jos viinipullo on 2 e niin oon ottanu tavaksi ostaa kaksi ja viedä tuomisiksi. Juhlissa vallitseekin usein että kaikki juomat ovat yhteisiä. Kai alkoholin halpuudella on suuri osuus tähän.

Huomaan pitäväni eniten perjantaiaamuista koulussa. Sillä tiedän mitä teen (eli litografiaa) ja ihastuttava grafiikan opettaja on todella ihastuttava. Sillä on kultahammas ja se hymyilee niin että se välkkyy. Lisäksi silloin näen koulun siivoojaa, jolla on kieltämättä mehukkaimmat huulipunat mitä ikinä kenelläkään olen nähnyt. Joka kerta eri sävyä.




Torstaina kun pistin pääni KV-koordinaattorin huoneeseen näin sekunninsadasosassa miten sen naama venähti. Kokosi hän sen nopeasti mutta rouva taitaa vihata työtään ja tietää olevansa kyvytön hoitamaan tehtäviään. Innokkaasti se on pakottamassa mua rankankielikurssille, jopa maksullisille. Tekee niin mieli tiuskasta et mene itse englannin kurssille. Koska mä osaisisin sanoa tuon lauseen ranskaksi, mutta se ei englanniksi.

Vihdoin tapasin koulun erasmusopettajan (eilen sain kuulla että on semmonenkin) joka osaa englantia, joka oli tosi mukava, avulias ja ymmärtäväinen. Sain ehkä jotain tolkkua taas ehkä siihen mitä opiskelen. Tuntuu yhä vain tahmealta, ei vain koulun puolesta missä kuljen lukkarin kanssa et ou est, vaan myös mulla on ideoita mitä voisin totetuttaa mutta en saa aikaiseksi. Ylipäätään olen vellonut itsekseni tunnelmissa a) miksi opiskelen tätä b) miksi olen kärsimätön c) pitääkö tehdä aina jotain elämää suurempaa?

ja linnan pihalla ainakin on kevät:

Eilinen oli teemaltaan inhoan ranskaa päivä. Tänään parempi mieli, mutta syystä tai toisesta nettini ei toimi laisinkaan. Sen ailahtelevuus pisti jo ketuttaa mutta sentään pääsin sinne. Eilisen vietin rypien itses säälissä ja katsoen huippumallia haussa netistä. Jee!

Tänään oli mallia, ja se ehkä vähän jeesi kun pääsi tekemään asioita. Tänään huomasin että tosiaan opettajille on pakko itse mennä esitelemään itsensä, kukaan ei tee sitä puolestani. On niin kädetön olo kun tuntuu etten saa mistään kiinni, siis nyt puhun työskentelystä, mutta on muutenkin sellainen olo. Koko ajan ihan pihalla. Edelleen vietän mielelläni iltoja ja mielellään päiviä ihan itsekseni.

Taidekoulujen taudit on ilmeisen samat maasta riippumatta. Tunnit alkaa aina vartin myöhässä (onhan yliopistoilla näin myös) ja kukaan ei tiedä mitään. Juttelin jopa pojan kanssa jolla on suomalainen ystävä ja joka pitää suomesta älyttömästi. Niin Salosta kuin Turusta.

Ja tänään oloani kohensi se että sisäpihallani on pulukatiska!! Sen sisällä pulu! Miksi? Tarjoillaanko naapurissa tänään pulupaistia?




Ostin alerekistä ensimmäisen biletopin jota voi kutsua biletopiksi. Eeva 23-vuotta ja nyt osasi ostaa sellaisen! Kohta siirryn siihen muotibollaguksen puolelle, vaikka edelleen luulen että se ruoka ois mulle ominaisempaa. Kilpailutin kotikatuni patonkimestat ja tämän hetkinen suosikkini on maxi complete thon á 3,50.

kuvassa oelvan korunkin ostin. Tuli hirvittävän huono-omatunto kun joku oli maininnu ettei osta rihkamakoruja niiden epäeettisyyden vuoksi. Etenkin kun vieressä oli käsityöpuoti jossa ehkä olisi ollut eetisimepää, mutta hitosti kalliimpaa.



Täällä muuten näkyy nuoria ihmisiä, jotka ovat sekoitus laitapuolenkulkijaa, punkkia ja white trashiä. Ne hengailevat vähän kaikkialla ja niillä on kapisia koiria. Menin lähisupermarkettiin yksi päivä ja niitä oli rivissä monta ne vuorottellen sanoi ensin bonjour madmoiselle ja sitten kovempaa kun en ollut kuulevinani ja lopulta kuulin kun joku niistä huusi perääni sitä bonjouria vihamielisesti. Eilen kun menin asemalle ottamaan passikuvia ekan automaatin edessä majaili niitä koirat hengas ihan automaatin kyljessä ja toivoin vain että asemalta löytyy toinen. Onneksi löyty. En enää ikinä mee ottaamaan kuvia, ne automaatit puhu mulle!

Tässä tulos:





Nytkun netti ei toimi niin katsoin mitä musiikkia läppärilläni on. Haha, ainakin kuus levyy Cohenia ja pink floydia, isukin jäljiltä.


Lisäksi jääkaapistani löytyi seuraavanlainen jääpalamuotti:

Valitusta. ei sen kummempaa.

Nyt alkaa vähän vituttaa kaikki. Ehkä tää jatkuva päänsärky ja se että kävin koordinaattorin puheilla miten kursseja suoritan. Täällä kaikki kurssit kulkee rinnakkain koko vuoden. Ja mut on laitettu kakkosvuodelle. Mitä muutama oppilas ihmetteli, että miksi kun kolmosella on vapaampaa työskentelyä. Hyvä puoli on, että haluan tehdä litografiaa ja valokuvaa ja se on mahdollista (mutta miten saan ne kaikki hyväksiluettua Turkuun?). Mutta en halua veistoa, en installaatiota tai videota (mutta niitä ei mulla kai oo vaikka pitäisi kun en ekana aamuna täällä osannu päättää kaikkea mitä haluan). Kun kyselin että voinko maalata itsenäisesti niin ei käy, kuin kalenterii merkattuina itsenäisentyöskentelyn aikoina joo. Hä? Se yrittää myös tunkea mua taidehistorian kurssille. Tää tekstikin on epäselvä kun täällä ei oikein logiikka pelaa. Pitää varmaan laittaa opettajille ja omalle koordinaattorille vähän viestiä. Ellu mua tästä jo varoitti et ranskikset yritää kaikkensa erasmusten ylikuormittamiseen.. Oon vaan aika väsynyt niin tää tuntuu isolta määrältä mitä mulla on jo.

Muutenkin alko tänään tympästä ihan sikana. Tänään koulussa oleva tyttö anto poskisuudelmat ja löin liian kovaa poskiluullani sen poskea ja se vaikutti ivalliselta (ei se sitä varmaan ollut mut itseäni vähän nolotti, tai ei ois nolottanu ku heitin sille ranskaks vitsillä et niin nää poskisuudelmat on mulle vähän uutta kun me ei suomessa ja se vaan hymähti, sit nolotti) Okei, toi oli ehkä eka tylyehkömpi ihminen, jonka oon tavannu, otan nyt vaan tänään itseeni asioita.

Ehkä tää on sitä kulttuurishokkia et vaan harmittaa. Mut ekan kerran tuntuu tältä eikä tää oo vakavaa. Energia on vähissä ja varmaan tää pieni kipeys aiheuttaa ylireagointia tähän kulttuuriin. Nyt kaipaan jopa spotifyn jonathania ku mainokset ranskaks alko hermostuttaa tavallsita enemmän. haha.

mitään tekemätön sunnuntai.

Mä aloin miettiä että olen ollut täällä kaksi viikkoa. Jos olen täällä vain 3, 5 kk niin se takoittaa sitä että 1\7 on jo menny. En tajua miten. Tämä siis tulee olemaan paljon lyhempi aika kuin etukäteen ajattelin. Väsynyt olen koko ajan. Nyt on vähän flunssaa pällä. Mutta toisaalta mulla on ollut jo tosi kotoisa olo. Ehkä johtuen siitä et suomessa tuli muutettua niin tiiviisti niin ei tuntunut vaikealta omaksua tätä tämänhetkiseksi kodiksi. Olen myös tyytyväinen kaupungin kokoon. Pieni tämä on mutta ihana, etenkin kun tosiaan asun niin ytimessä. Kävin just sunnuntaikävellä (tai lähinnä ulkoiluttamassa uusia shortsihousuja ja ballerinatossuja) ja törmäsin ”antiikki” markkinoihin ja museon pihalla on joku avoautoajokokoontuminen. Näin kolme nunnaa käsikynkässä väitellen siitä, että mihin suuntaan ne lähtis. Mäkkärin ikkunassa hengas 13-vuotiata emoja.

Ylipäätään on ihanaa kun jengi ei pukeudu mitenkään mahdottoman tyylikkäästi ja et näkyy erilaisia tapoja. Itselläni ei ole yhtään nuhruinen olo. Turussa lauantaina keskustassa tuntuu aina pahemmalta.

Markkioilta olisin halunnut ostaa kafkaa ranskaksi ja petankikuulat makeella kantolaukulla ja yöpöydän.

Vanhemmat varasivat tänään matkan pääsiäiseksi tänne. Mahtavaa (ja ei, tuo ei ole sarkastinen mahtavaa).

Perjantaina juhlissa juttelin tunnin espanjalaisen pojan kanssa, joka ei osannut englantia eikä ranskaa. Ja mä osaan espanjaa sen verran et cafe con leche ja cerveza porfavoor. Si, si ja vamos. Mutta uskomatonta sinällänsä, että pystyimme puhumaan elokuvista, taiteesta ja matkustelusta ja kulttuuriennakkoluuloista. Mahtavaa ettei aina edes tarvitse yhteisä kieltä. Hauskinta tässä oli se että tämä poika sanoi mulle et olen avoimempi ja eloisampi kuin nämä rankalaiset täällä. Itse kun koen nämä ihmiset avoimiksi ja etenkin eloisiksi. Eli en taida mennä stereotyyppiseen suomalaiseen sittenkään. Puhuin myös ranskaa jo paremmin kuin ennen. Pikkuaskeleita.

Aijon myös aloittaa uran hunona muotibloggaajana, alla kuva josta ei mua näe kunnolla mutta siinä on mun uudet shortsit! ja ballerinojakaan ei näy. haha

15.pvä

Tavoite on muuten hyötyä tästä pihalla olevan vaihtarin statuksesta pahemman kerran. Aijon niin myöhästellä ja ymmärtää tehtävät väärin jos tykkään. Mahtavuutta. Sitä mahtavuutta lisää joka kerta se kun talkkari huutelee joka välissä sitä ”ca va, eevaaa” enkä kuule sen muille huutelevan.

Tää on muuten just niin pieni kaupunki et aamulla matkalla kouluun törmäsin josephineen ja yks ilta justineen joen toisella puolella. Ja viime yönä koulukavereihin.





Kirjoitin eilen että ”tämä väsymys on tappavaa. Kolme kuppia espressoa auttoi vain olemaan nukahtamatta. Ihan uskomatonta. Tänään oli koulun galleriassa avajaiset mut nukuin niitten ylitte. Kohta varmaan taas nukahdan. ” Haha, ai meninkö nukkuun? Sain kymmenelt viestin et tapaamani suomalaistytöt on menossa baariin. Laskelmoin pitkään unen ja suomen puhumisen välillä päätyen tietysti baariin. Baarit muuten poikkeuksetta menee kiinni viimeistään kahdelta. Yksi suomitytöistä tuli viel mun luo juomaan lasilliset sillä tuloksella että menin litografian opetukseen viiden tunnin yöunilla, mut ilman darraa. Mut olin laskelmoinut et olen pierteämpi jos saan jutella jonkun kanssa kunnolla suomeksi kaikennäköistä ku nukkuisin. Olin oikeassa. Oli ihanaa vaan puhua ja selitellä. Haha, samainen työttö repi itsensä ku kuuli mun kysyvän toiselta et ”eikse jätkä sit napostele vai mikä vikana”. Siis tarttui sanaan napostella. Ettei kukaan käytä sitä et onkse turkuu. Mä luulen menevänii hukkaan vieraalla kielellä.

Garfiikan opettaja on muuten aivan ihastuttava mies. Ja tänään pääsin testaamaan litokivee piirtämistä ja maalaamista. Se tuntu tosi hyvältä. Vasta ens pe pääsen vedostaan. Mut litografia tuntu jo nyt aika mielettömän hyvältä tekniikalta.

Eilen siellä baarissa oli iso, korjaan hirvittävän iso röykkiö vaihtareita jotka asuu paikallisessa Haritussa, 7 km keskustasta missä myös osa suomalaistytöistä asuu. Jotenkin olin tyytyväinen et asun yksin. Menoja riittää jos vaan haluan mutta saa myös olla rauhassa. Mulla varmaan menis hermot siinä mölinässä. Mut hetken oli olo kuin dynamossa vaihtari-iltoina. Siis en tiedä miten pitäis suhatutuu ku kaikki ne vaikuttaa heti mukavilta, mutta ylisosiaalisilta. Kaksi kiinalaista pyysi jo facebuuk kaveriksi. Kai lupasin opettaa maalamista yhdelle tytölle(?). Mitä hittoa sanotaan jos joku kysyy. Suomalaisittai vittu en! Vai? (Ja Fellow-kuvien määrä. Mä aina hämmennyn kun pöytä on täynnä pokkarikameroita).

Tänään on jonku koulun tytön synttärit jossain ehkä. hä.

Mä haluun mennä vaan leffaan. Mut juhliinhan mä päädyn. Haha!

ja lopuksi kuva kotikadustani, voila!

kuvasin tänään roskia.

Hetki milloin tajusin miksi olen täällä oli se, kun eilen jonotin lounaalla täytetyn patongin kadunvarren leipomosta ja koko tilanne oli täydellinen. Ihmiset surisivat ympärillä ja aurinko pilkahti ja jatkoin kapeaa ja kaunista kotikatuani kämpille missä keitin espressoa. Kuka haluaa mennä opiskelijaruokalaan kun voi tehdä noin? (sitten kun ole kyllästänyt itseni hiilareilla). Tänään oli oikeassa. Yliopistoruokala oli joo kokemus, vaikka siihen kolmeen euroon sisältyi vanukas, niin ei se mieltä lämmitänyt. Eli amica on oikeastikin aika tasokas.


Ylipäätään ihanaa kun koulu alkoi. Aamulla mulla on päämäärä minne mennä. En kävele enää ihmetellen ja päämääräämättömästi vaan olen niinkuin muutkin. Ihmiset juttelee takas jos niille avaan suuni ja enkä jaksa miettiä et teenkö jotain tyhmää. Mä myös saan tehdä! Ihan tosi vapauttavaa. Ymmärtäminen on jo hyvällä mallilla, vaikka on älytöntä miten paljon energiaa se vie. Oon koko ajan melkoisen väsynyt ja sitten kulutan sairaasti espressoa. Aina yhtä hyvä blandis. Mut siis puhuminen takkuaa. Mut en anna sen haitata. Mulla on aika hyvä fiilis kaikesta. Hullua et oon ollu kohta kaks viikkoo täällä. Liian nopeetsi tuntuu menevän jo nyt.



lisää roskia. hahahhaa!
Huomaan että olen jo melkoisen sopeutunut tiettyihin juttuihin. Ylittelen katuja kuin ranskalaiset eli koska vaan mistä vaan. Ja se etten jaksaisi lähteä kauppaan tänään. Alkuhuuma alkaa siis muuttua tasapainoiseksi mutta arkiseksi rakkaussuhteeksi joka jo kestää kyllä kolauksia.

Ja pakko siitä, että akatemial oppii ainakin ripustaa paremmin kuin nämä täällä. Eilen oli joku taideopiskelijoiden ilta teatterissa ja siellä tän koulun nelosten näyttely. Ripustus oli karmaisevin ikinä. Joktut taulut oli niin vinossa ja valokuvat oli vaan läntätty seinään. Pääsin beserwisaan. Mut muuten töissä oli sikana ideaa. Hyvinkin toimiva.

Ja eilen tuli taas todettua että huonomillaan jonkkaaminen on todella huonoa. Ku parhaintakaan ei jaksa seurata.



ja siitten yksi turistikuva. kämppäni sijoitsee heti vasemmalla olevan katetdraalin takana.

eka koulupäivä.

Aavistelinkin et pahin on koulun alku. Löysin kv-koordinaatorin, joka muuten ei osaa englantia muuta ku welcome. Koulussa on toinen vaihtari unkarista joka ei puhu paljon yhtään ranskaa. Sain tulkata jo koordinaattorin ja sen välillä. Asiat saatiin järjetykseen ja se tumppas mut jo käynnissä olevalle tunnille, mistä mulla ei ollu edes käsitystä mikä kurssi. Tauolla joku hyvin metroseksuaalidesingopiskelija poika selvensi mulle mistä on kyse. Se myös sanoi, ettei tänään oo taidehistoriaa niinpä luotin sen sanaan ja menin välillä kotiin selventämään pääni. Oli ihan hiton sekava olo. Kaikki pyöri.

On kuin olisin palannu ala-asteelle. Nyt ymmärtää puheesta jo vähän enempi kun on oikeastaan pakko. Miten pienenä edes jaksoi istua tunneilla ymmärtämättä aihetta? Joskus tulin kotiin ja (itkien) ihmettelin et mitä mä oon vihkoon kirjoittanut ja äiti selvensi että se on olla-verbin taivutus ranskaksi. Olen kirjoittanut lukemattomia lauseita liitutaudulta vihkoon koskaan tajuamatta mitä oikeastaan kirjoitan. Madamen opetusmetodit ei ihan ollu mua varten (”kuudennella nämä lapset ovat sitten kaksikielisiä”) Hahhhaaa!

Mut ei, ei tullu tästäkään koti-ikävä. Taistelutahto nousi et helvetti, kyllä mä pärjään! Nyt täytyy mennä sinne hiton ”epämukavuusalueelle” (inhoan tuota ilmaisua, mut nyt en keksi vastaavaa) mä voin olla pihalla (voisin laittaa tähän kuin lumiukko, mutta se ei sovi mun tyyliin) mut mä edes yritän.

Se unkarilainen irma (joo, sen nimi on irma Joó) on siis ainoa vaihtari koko koulus mun lisäksi. Käytiin oluella. Ja meinaisn puhuu ranskaa koko ajan. Ahhaa! Raukka ei puhu yhtään ja tuli oppimaan kielen. Eli mun ainakin on pakko osata sit ku täältä lähden.

Niin, pitää varmaan kirjoittaa Xynthiasta. Silloin la-su yönä tuuli ja satoi ihan sikana. Viime viikollakin oli paljon tuulta ja ukkosti yöllä niin mietin et tää on kai iha normaalia ja aloin nukkuumaan vessan oven lonksuessa edestakaisin vedosta. Sunnuntaina kysyin jospehinelta et tuuleeko täällä aina paljon, niin se sanoi joo mut nyt oli toi mysrky. Vasta kun yöllä avasin hesarin sivut tajusin koko asian laajuuden. Niin suomalaista, et joo tää on varmaan pikkupuhuri Atlantilta.

Loppukevennys: talkkari! Kysin Joséphinelta onko normaalia että talkkarit antaa poskipusui niin se sanoi ei (myöskään ei ole normaalia jos vieraat tulee kadulla juttelemaan). Mutta aijon siis kohdentaa koko kultuurin ymmärtämisen tuohon mursuviiksiseen lyhyenläntään miekkoseen. Nimittäin tänään kun kuljin pihan poikki se huusi mulle et Ca va, Eeva? Siis se muisti mun nimen!

Ja on normaalia ostaa lounaalla olutta ja juoda se koulussa. Piste.