Eeva Kiittää hetkeksi ja lähettää läppärinsä marin mukana Suomeen. Siis olen akiivisesti netittä nelisen viikkoa ja sit olenkin jo Suomessa.

Ehkä sen jälkeen teen päivittelen niputtaakseni asioita. Tai sitten en.

Tänään siis kuittaan Pariisista joka oli parempi kuin ennen.

- Eeva

Olen täynnä mielihyvää siitä että heräsin sateenropinaan. Ullakko kämpissä on se iahna puoli et orppina oikeasti kuuluu. Ja se että tänään työskentelen kotona, sillä viikonloppu meni taas aika sosiaalisissa merkeissä. Viime viikko tuli työskenneltyä myös, säät ei suosinu oikein ulkona riehumista. Ja spotifystä löysin pariisin keväätn uus levy.

Perjantaina olin yhdella keikalla missä hyvinkin ymmärsin miten gotan project on vaikuttanut täällä. Bändissä oli hanuristi, viulisti, kontrabasisti, ja bongorummut. Haha. Muut bändit olikin tavallista reggae huttua. Mutta musiikki sinällänsä ei ollut se jännä juttu. Paikka oli kuin joku nuokkari suomessa. Ja tuntuu että näin paljon tuttuja kasvoja, siis juuri sillä tavalla miten paljon lopulta ihmiset muistuttaa toisiaan. Sitten yksi kaverin kaveri ilmesty mun nokan eteen huutaen et Suomi! RAKASTAN! Se oli törmänny suomalaisiin olleessan belgiassa ja sitten selitti et suomalaiset on parhaita juhlijoita mitä se tietää ja et mies vailla menneisyyttä on sen lempielokuva. Sitten se lauloin jukeboxina morriseytä ja the smitshiä. Joo, se oli tosi humallassa, ronde comme une vache eli ympyräinen kuin lehmä, opin sen just! Opin myös bordel, eli joku on kuin ilotalo eli asiat on tosi sekasin tms. Mutta siis tuntuu välillä hassulta että kyllä suomesta tiedetään.

Launtaina luottocampingporukka lähdettiin Fléchen kylään (eli gaëlle poikaystävineen ja minä ja irma). Gaëllen poikaystävän kotikylään ja lapsuudenkaverin juhliin.
Mahtavaa oli se että näin matkalla hirveetsi kanoja,lehmii, heppoi, lampaita ja HANHIA. Mä niin muutan maalle, Loiren laaksolle iso sydän! Ja se että näin lisää oikeiden ihmisten oikeita taloja, mulla on jo hyvä läpileikkaus nuorten kämppiin. Kyyläilin valokuvia, koriste-esineitä ja kirjoja ja leffoja (kovasti aamuyöllä etittiin maailmanelokuvia-bokseista kaurismäkeä..) Monissa vessakoppi on erikseen kuin käsienpesu. On just parasta että oon päässy kokemaan tälläisiä hetkiä, just niitä mitä itsellä tulisi eniten ikävä jos olisi kauan poissa. Söin taas lihaa, en oo kuuteen vuoteen syöny näin paljon lihaa kuin nyt täällä. Kaikki siellä puhui englantiakin, niin ei tarvinnu olla supertulkki irmalle.

Katsoin muuten ekan kerran telkkaria sitten kolmeen kuukauteen!





Frisbietä




Mun ja Gaëllen laiskannaisen pingisottelu



Ja pöytäfudiskin löytyi, unkariksi tsotso (kirjoituasu on väärä) ranskaksi babyfoot. Kohta pääsen taas Kukaan matsamaan!



Chansonit heräsivät jenkiin 04.00



Isäntä ja Julian kello 06.30

Bonuksena jopa kuvia!

Nyt tuli vahavasti sellainen olo että en oikeastaan haluaisi lähteä täältä neljän viikon päästä. Ennen oli sellainen neutraali suhtautuminen. Tämän viikon aikana kaikki loksahteli paikoilleen. Edellisessä tekstissä pohdin sitä, etten ole saanut kontaktia luokkalaisiin ja muutenkin. Mutta toisaan tajusin ettei se aikasemmin ole ollut täysin mahdollistakaan sillä kielitaitoni alussa oli niin köykänen (ja onhan se yhä). Nyt olen nähnyt paljon koulukavereita vapaalla ja keskustelu kulkee melkeimpä aina ranskaksi. Ne on pieniä asioita miksi en haluaisi lähteä. Se että koulussa on ihmisiä kenelle juttelen päiväpäivältä enempi. Niin, angersin keskustahan on kovin pieni ja alkaa olla yhä pienempi. Se näkyy siinä että en enää voi käydä 500 metrin päässä kaupassa ilman että vaihdan poskipusuja jonkun tutun kanssa. Yöllä baarissa tuntuu että koko ajan saa olla moikkaamassa ja samoin kotimatkani pitenee sillä usein tulee tuttuja vastaan ja jengi hengaa vaan kadulla. Tää on olennainen seikka, joka vaikuttaa nyt siihen etten haluis lähtee. Tosiaan sosialisoiminen on hyvin olennainen osa elämääni.

Vappuaattona Irma teki mulle ruokaa ja kokeiltiin camera obscuraa sen vessassa ja mentiin lakanaliin, eli paikalliseen harittuun suomityttöjä moikkaan kun ne teki munkkeja. Takas tullessa oli pelottava hetki kun yhden lähiön pysäkillä meidän ikkunan viereen tulvi erivärisiä nuoria huutamaan ja mesoomaan ja hakkaamaan ikkunaa. Ei ne ollut sinällänsä mitenkään pahantahtoisen agressiivisia olleet mutta en voi sanoa että ei se hyvältäkään tuntunut. Angersin keskusta tuntu taas ihanan turvalliselta.






Sitten lauantaina sain kutsun juhliin jonnekin toiseen kaupunkiin autolla, en oikein tiennyt minne, luulin että ne on jotkut kotibileet ja sitten löysinkin itseni nantesin läheltä leirintäalueelta campingmökistä. Koulukaverin Gaëllen poikaystävän lapsuudenkaveri on töissä siellä sellaisessa puistossa jossa on vaijeriparkourata. Nämä kutsuu sitä puuparkouriksi, en oikein ole löytänyt suomenkielistä nimeä sille. Siis siellä on puihin rakennettu ratoja joissa kiipeillään valjaiden kanssa, joissa on turvakoukut, radoilla edetään siirtämällä koukku kerrallaan. Ja sitten pääsee kiitämään vaijerin ja valjaiden varassa satojen metrien pituisia matkoja. Vaikea selittää ja kuvia ei tosiaan ole sillä menimme siellä yöllä pimeässä yhden heikon taskulampun varassa. Se oli aivan mahtavaa. Mielessä kävi että jos jotain sattuu ei taida vakuutus ihan riittää.. Seuraavana päivänä näin jalkani -täynnä mustelmia ja käsissä hiertymiä. Muutenkin oli ihana miniloma. Grillattiin ja söin taas lihaa, tilanteita milloin en todellakaan ala mussuttaa etten syö lihaa. Käveltiin järven ympäri ja katteltiin huvikalastajia. Ne siis kalastaa alla olevia vonkaleita, merkkaa ne ja päästää takasin. Tuntu jotenkin älyttömän tyhmältä.




















Lisäksi tutustuin paremmin yhteen luokkakaveriin joka on käynyt suomessa. Etenkin turussa, tuntu omituiselta kun joku selittää Kukasta, Dynamosta ja Klubista. Sitten sillä oli tatuoitun käsivarteen teksti ”hyvästi hevoset” olin absurdia juoda salmarii ranskalaisen luona ja tuijottaa tatskaa suomeksi ja nähdä kuvia posankasta. Tietääkö joku on Goodbye Horses joku juttu?
Oli hauskaa kun kyseinen poika kertoi ettei pidä maanmiehistään sillä ne on niin arrogantteja. Ja se itse on tosi arrogantti. Ja mielestään ihan maailmanmies kun oli käynyt suomessa ja berliinissä. Haha.


Siinä kai pääkohdat, oon perjantaista lähtien yrittäny saada bloggausta aikaseksi muttei oo ollu aikaa saada sitä kokonaan kasaan! Ja lisäksi olen opettellut knatmaan kameraa mukana. Tosin kreditit kuuluu järvikuvista irmalle.

Pohdintaa.

Ja huom. Ennekuin aloitan kirjoittamisen haluan muistuttaa teitä rakkaat lukijat (joiksi moni on mulle privaatistikin tunnustanut olevansa) että mulla on hyvä mieli ja viihdyn täällä. Alla nyt pohdin asioita, se ei tarkoita että olisin suunnattoman ahdistunut tai syyttelisin ja surkuttelsiin itseäni. Tämä on nyt pohdintaa kun tuntuu että näen asioita hyvinkin eri tavalla ja mietin miksi olen toiminut näin. Totta on että pari viikkoa sitten mieli oli enempi maassa. Mutta haluan ehdottomasti kirjoittaa kaikista fiiliksistäni, etenkin kun tajusin että ei ehkä se suomeen paluu tule olemaan välstyä kokonaan niin ihanaa. Ja haluan itsekin muistaa ketuksen fiilikset samalla kun hehekutan ihanaa vaihtoaikaani.

Koulu loman jälkeen alkoi lupaavasti. Just sain tuuditettua itseni hyvään rytmiin ja oikestaan mikään ei haitannut. Maanantaina en mennyt kun skippasin koko kurssin. Sen sijaan pesin pyykkiä ja pääsin opastamaan toista ulkomaalaista koneiden käytössä. Näin se hyvä kiertää. Haha. Niin, tänään yritin mennä luennolle, ei ollut ja eilen oli piirustusta, opettajat puoltuntia myöhässä, malli ei saapunut ollenkaan. Sitten venasin kolme tuntia opettajaa antamaan neuvoja yhteen sarjaan. Olisi varmaan skipannut mut ellen olisi ollut viimeinen luokassa, eikä se voinut enää ohittaa mua. Ja opetus: ”joo nää on hyviä, tee vaan selkee sarja käyttäen samaa kokoa kaikissa”. Sitten olin varannut ajan valokuvan opettajan tapaamiseen. Odotin 45-min eikä se sittenkään ilmaantunut paikalle. Kimpaannutti myös se ettei kukaan puhu mulle, siis oppilaistakaan. Ja mitä useemmin oon puhumatta sitä enemmin vetäydyn kuoreen. Alussa yritin melko säännöllisesti.

Mua syystä tai toisesta häiritsee (tai mietityttää, onko se neutraalimpi ilmaus) se etten oo oikein tutustunut muihin koululaisiin. Mutta siitä saan syyttää myös itseäni. Mulla kuitenkin on ollut aika kivasti kavereita niin en ole kovasti yrittänytkään. Mitä tekisin toisin. Mikä ois auttanut ja miksi en niin tehnyt:

- Olisin työskennellyt studiolla missä muutkin.
Miksi en: tykkään työskennellä rauhassa omassa tahdissa kämpillä ja se on myös tuottanut tulosta. Ja siksi että oman pöydän saaminen kesti puolitoista kuukautta, aina kun menin kysymään ei kellään ollut tietoa mihin mahtuu.

- Olisin hanakammin soitellu ihmisille joiden numeron ole saanut.
Miksi en: se tuntui ylivoimaiselta ja tuntui että olisin häirinny suhteettomasti niitä. Ja se että en hirveesti kaivannut seuraa. Eli tiivistettynä laiska ja liian ujo.

alkanut vain jutella
Miksi en: yritin kyllä, mutta kun kukaan ei jatka juttua tai tule myöhemmin itse juttelemaan vaikka seison vieressä yksin ja orpona. Niin se ei paljoa rohkaise.


No, mutta toisaalta ei hätää, en vieläkään tekisi toiste. Sillä alussa oli energia vähissä.

Ja sekin, että Suomessakin tiedän sen kuinka vaikea on löytää ihmisiä kenen kanssa natsaa. Mutta toisaalta nyt olen myös oppinut, ettei siihen tarvita välttämättä yhteistä kieltä. Suomen kieli on multa tipahtanut vähän jalustalta. Olen esim. mesonnut että ikinä en voisi seurustella ulkomaalaisen kanssa, mutta kuitenkin, puhe on murto-osa viestinnästä.

Se miksi pohdin tota ja omaan jähmettyneisyyttäni on se että täällä olen kohdannut rinnakkain sen ulospäinsuunatutuneen Eevan jolle kontaktien luominen on melko usein helppoa ja toisaalta sen helevetin ujon ja aran Eevan. Tää miksaus on jännä. Se miksi pohdin etten oo hurjasti luonu edes hyvänpäivän tuttuja on poikkeus mulle. Ja se johtuu pitkälti ujon eevan kuoresta, joka täällä on tullut esiin. Irma (se unkarilainen) sanoi katsoessaan joitain kuvia musta suomessa se sanoi et näytän ihan erilaiselta kuin täällä. Siis olemukseni on erilainen. Oomme puhunut paljon erilaisista kasvoista ja lähelle päästämisestä. Kuinka varautuneelta saatan näyttääkään koulussa toisten silmissä. Tai ehkä kyllästyneeltä ja ylpeältä, niin kuin ujoista usein luullaan. Täällä olessa tunnen selkeämmin itseni kun olen yksin. Tuntuu että mulla on selvät rajat. Ja ne rajat on olemassa myös kouluun mennessä.

Eilinen oli kuitenkin poikkeus sillä yksi kolmosen tyttö tuli juttelemaan ja pyysi illalla mukaan oluelle. (Ja ylläri, se on itse hakemassa vaihtoon. Tuskaili samojen motivation lettereiden kanssa). Oli mahtava taas huomata et kun istuin sen ja saksalaisen vaihtarin kanssa että kyllä, osaan puhua ranskaa. Pystyn selittämään asioita ja fiiliksiä. Nyt tapahtui se että kipittelin lämpimään iltaan ballerinoissani puhumaan (melko sujuvaa) ranskaa ja huitomaan. Haha. Ja en ole kohdannut vielä kivaa ihmistä joka tykkäisi Angersista ihmisten puolesta. Ja moni ranskalainen on sanonut ettei hirveesti pidä ranskalaisista. Ja hyvä pitää mielessä ettei porukka ylipäätään taidekouluissa ole avoimemmista ja ystävällisemmistä päästä. Tämän kaiken vahvisti tämä tyttö joka pyys mut oluelle. Ja niin, se sanoi myös että kontaktin luominen opettajiin on heillekin vaikeaa, että erasmuksen se on tuplasti.


Nyt tuntuu että kolme kuukautta on liian lyhyt aika. Haluaisin toisaalta jäädä tänne katsomaan miten asiat kehittyy. Tuntuu että ranska alkaa nyt olla sinä pisteessä että voisin oikeasti oppia sen.

(Täähän menee samaan tahtiin, eka on kivaa ja kieli kehittyy, sit vähän ketuttaa ja masentaa ja kielitaito taantuu ja sitten kaikki tuntuu hyvältä ja ranskan puhuminen on kivaa, olen siis oikea malliesimerkki vaihdon vaiheista)

Hmm. Tämäkin teksti oikeasti tarvitsisi kuulla livenä puheflowna, mutta yritin jotenkin saada niitä paperille ja kasaan. Ja en laittanut edes kuvia keventämään tätä. Haha. Bisous teilel jotka jakso lukea!

Ja muuten pahoittelen kaikkia kirjoituvirheitä. Mun lemppari niistä on muotibollaguksen.

Juuri postaamisten vähyydestä näkee sen että oikeasti asun täällä. Enää asiat mitä näen ei ihmetytä. Nyt olen päässy aika kokonaan ylitte masisfiiliksistä ja melkein pelästyin et mitä, enää viisi viikkoo täällä ja sitten päälle vähän reissua. Niin kai aina käy, kun alkaa hyvin viihtymään niin sitten pitääkin lähteä. Mut onneksi vielä on aikaa. Uskomatonta on se et tää kaupunki on nyt mun koti ja ehkä en koskaan tule edes käymään täällä. 13.6 on lento Gdanskista Turkuun. Sitten 15 pvä alkaa titanikissa harjoittelu ja siipiarki.

Tuntuu et ranskan kielen oppiminen on jumahtanut. Olen siinä pisteessä et mun pitäsi alkaa aktiivisesti opiskelemaan kummallisempien verbien taivutuksia ja muita. Mut kerran laiska niin koko ajan laiska.

Tuli pe käytyä katsomassa Alice dans la pays de merveilleuse, joka oikeesti yllätti positiivisesti sillä olen aina vierastanut koko tarinaa. Äh, en mä tälläsiä haluu kirjoitella.. eli elämä on uomissaan.

Enpä muuta osaa sanoa vaikka kaikennäköistä tullut puuhattua.

Eiku joo, Angersin kaupungin monet kasvot! Lauantaina näin suomityttöjä ja ilta vei meidät yökerhoon, joka on mainitsemisen arvoinen. Sinne meni oma yökerhobussi, 20 min matka keskelle ei mitään missä jökötti sitten yökerhokompleksi. Sisäänpääsymaksu 10 ja narikka 2 ja bussi sinne ja takasten 3 e. Paikka oli karmiva, melkein tuli ikävä Onneloita, oli niin ällötävä ja kallis ja että mä nautin! Uv valot ja laserit, valokaapeliakin taisi löytyä. Deejii höpisi koko ajan paskan musan päälle jotain et jee, hyvää iltaa angers, mikä meno tai jee, tänään muuten on Fransoisin tai jonku syntymäpäivä. Ja mun slowmotion tanssi kirvoitti kummastuneempia katseita kuin vorttessa ikinä. You aare crazy. Jätin sen sitten suosista vähemmälle. Pitäis varmaan oppia tanssimaan oikein. Kaksi tuntia oli pakko viettää siellä kun aamun eka kyyti lähti vasta 04.30. En muutne oo nähny niin paljon tyhmän näkoisiä ranskalisia kuin siellä: pari huonoa kännykuvaa:





ja carrefourin neljän euron popcorniämpäri, ajatuskin on ällö!

Niinhän se menee et kun ulkona on plus 20 ja haluaisi mennä sinne, mutta sitten löytääkin parhaan työskentelyvireen aikoihin.. Sitten huomaan tarvitsevani useinta materiaaleja ja en jaksa lähtee käveleen parinkilsan päähän. On se poltettu sienna kiva väri mutta ei se yksinään käy. Tai miksei. Se on mun uus lempiväri.

Olen huomannut että olen tyytymätön ja ahistunut täällä jos olen yksin ja en saa aloitettua tekemään mitään järkevää. Heti kun aktivoidun sosiaalisesti tai piirtämällä olo on ihan eri. Mutta nyt silti harmittaa. Sillä se eyjaffa-joku-kull tulivuori taitaa pilata tyttöjen Ranskan reissun. Yritän olla harmistumatta niin paljon kuin on mahdollista. Yhä silti odottelin tuulen kääntyvän tai muuta vastaavaa ihmettä. Isossa mittakaavassa kun tuota katsoo on tuo harmitukseni pientä ja parempi jäädä jumiin kotiin kuin suomeen. Kai. Olen muutenkin seurannut hyvin tiiviisti koko aihetta. Olen myös samalla viehättynyit siitä, että luonto pystyy samaan maanosan pysähdyksiin. Vielä aina toimivan Euroopan. Mielessäni mietin katastrofileikkejä ja mietin mitä itse tekisin jos nyt ois pakko päästä suomeen.

Alla tosistusaineistoa, ainakin näytän työskentelevän:








Mutta niin,

mitä uutta täällä arroganttien maassa?

- Näin (tai pikemminkin kuulin) marokkolaiset häät. Perinteisiin kuuluu että kaikki vieraat ja ilm. hääparikin ympäri keskustaa ja mesoaa ja roikkuu ulkona ikkunoista
launataina joku orkesteri marssi ikkunani alle.
-Kävin kämpässä, jossa samassa huoneessa oli lasikuitutapettia, liuskekiviseinää, tiiliseinää ja katossa näkyi parrut. Keittiön baarisaarekkeessa oli hyödynnetty metallia ja lasitiiltä. Uskomaton sekamelska erilaisia pintoja.
-Oih, ja löysin kaurahiutaleita (ei ollu muuten itsestäänselvyys), kun söin ekan lautasellisen teki mieli itkeä, puuro on niin hyvää.
-Lisäksi täällä myydään wasan näkkileipää, kaurapaketissa luki myös suomeksi! Ja ruotsiksi! Että rapeita kauranäkkileipiä. Oli hassu fiilis, aivan kuin silmät ois valehdellu.
-Pääsin vihdoin myös pussikaljoittelun makuun..

Lisäksi päätin jäädä tänne, muuttaa maalle ja alkaa kasvattaa hanhia. Tai sitten vaan lähen pikareilille kuten eilen saatiin iiriksen kanssa sovittua. On muuten kohtuutonta että lentolippu berliini-helsinki on halvempi kuin mikään rahtilauttasysteemi suomeen.. mut jee, kiva kun sain matkaseuraa! Huh, 6 viikkoo enää täällä!

mutinaa

Pakko sanoa et nyt mulla on tylsää (joo, vaihdossa voi olla tylsää. ja jopa arkista). Nyt on kahden viikon kevät loma ja kun en sitten lähtenytkään mihinkään yritän tehä töitä, mutta ei sekään innosta. Tuntuu että olen taantunut kielen oppimisessa ja piirtäjänä. On saa ryhtiä oikein mihinkään. Odotan hirveästi kesää vaikka tiijän joutuvani suuren työtaakan alle, ehkä just sitä työtaakkaa odottaen. Että ainakin tietäisi tehneensä jotain. Sen verran oon sanu ryhtiä et nyin iytseni ylös heti kun 8 h on tullut nukuttua. Hassua että pitkästä aikaa mun pitää huolehtia etten nuku liikaa. Tuntuu että viime syksynä oli päinvastoin.

Tänään mieleni teki hirmuisesti lihapullia. Minä, joka en edes kaipaa lihaa ja kahdeksaan vuoteen en ole ostanut punaista lihaa laittaakseni sitä itselleni, mutta sitten pienessä krapulassa keksin ettei tiedä mitään ihanampaa kuin lihapullat. Olin jo lihatiskillä tiirailemassa boef- paketteja. Mutta ne näyttivät liian lihaisilta. Sittenkin. Se sijaan löysin oetkerin mozzarellapizzan ja se ajoi hyvin asian. Hetken aikaa pääsin ranskaa pakoon konnes oveen koputettiin ja mulle yritettiin myydä tietokirjoja ranskaksi.

Lisäksi tässä talossa tehdään jotain remppaa ja olin 3 h ilman vettä. Jotenkin ei olisi kohtuutonta ilmoittaa vedenkatkaisusta etukäteen?