Pohdintaa.

Ja huom. Ennekuin aloitan kirjoittamisen haluan muistuttaa teitä rakkaat lukijat (joiksi moni on mulle privaatistikin tunnustanut olevansa) että mulla on hyvä mieli ja viihdyn täällä. Alla nyt pohdin asioita, se ei tarkoita että olisin suunnattoman ahdistunut tai syyttelisin ja surkuttelsiin itseäni. Tämä on nyt pohdintaa kun tuntuu että näen asioita hyvinkin eri tavalla ja mietin miksi olen toiminut näin. Totta on että pari viikkoa sitten mieli oli enempi maassa. Mutta haluan ehdottomasti kirjoittaa kaikista fiiliksistäni, etenkin kun tajusin että ei ehkä se suomeen paluu tule olemaan välstyä kokonaan niin ihanaa. Ja haluan itsekin muistaa ketuksen fiilikset samalla kun hehekutan ihanaa vaihtoaikaani.

Koulu loman jälkeen alkoi lupaavasti. Just sain tuuditettua itseni hyvään rytmiin ja oikestaan mikään ei haitannut. Maanantaina en mennyt kun skippasin koko kurssin. Sen sijaan pesin pyykkiä ja pääsin opastamaan toista ulkomaalaista koneiden käytössä. Näin se hyvä kiertää. Haha. Niin, tänään yritin mennä luennolle, ei ollut ja eilen oli piirustusta, opettajat puoltuntia myöhässä, malli ei saapunut ollenkaan. Sitten venasin kolme tuntia opettajaa antamaan neuvoja yhteen sarjaan. Olisi varmaan skipannut mut ellen olisi ollut viimeinen luokassa, eikä se voinut enää ohittaa mua. Ja opetus: ”joo nää on hyviä, tee vaan selkee sarja käyttäen samaa kokoa kaikissa”. Sitten olin varannut ajan valokuvan opettajan tapaamiseen. Odotin 45-min eikä se sittenkään ilmaantunut paikalle. Kimpaannutti myös se ettei kukaan puhu mulle, siis oppilaistakaan. Ja mitä useemmin oon puhumatta sitä enemmin vetäydyn kuoreen. Alussa yritin melko säännöllisesti.

Mua syystä tai toisesta häiritsee (tai mietityttää, onko se neutraalimpi ilmaus) se etten oo oikein tutustunut muihin koululaisiin. Mutta siitä saan syyttää myös itseäni. Mulla kuitenkin on ollut aika kivasti kavereita niin en ole kovasti yrittänytkään. Mitä tekisin toisin. Mikä ois auttanut ja miksi en niin tehnyt:

- Olisin työskennellyt studiolla missä muutkin.
Miksi en: tykkään työskennellä rauhassa omassa tahdissa kämpillä ja se on myös tuottanut tulosta. Ja siksi että oman pöydän saaminen kesti puolitoista kuukautta, aina kun menin kysymään ei kellään ollut tietoa mihin mahtuu.

- Olisin hanakammin soitellu ihmisille joiden numeron ole saanut.
Miksi en: se tuntui ylivoimaiselta ja tuntui että olisin häirinny suhteettomasti niitä. Ja se että en hirveesti kaivannut seuraa. Eli tiivistettynä laiska ja liian ujo.

alkanut vain jutella
Miksi en: yritin kyllä, mutta kun kukaan ei jatka juttua tai tule myöhemmin itse juttelemaan vaikka seison vieressä yksin ja orpona. Niin se ei paljoa rohkaise.


No, mutta toisaalta ei hätää, en vieläkään tekisi toiste. Sillä alussa oli energia vähissä.

Ja sekin, että Suomessakin tiedän sen kuinka vaikea on löytää ihmisiä kenen kanssa natsaa. Mutta toisaalta nyt olen myös oppinut, ettei siihen tarvita välttämättä yhteistä kieltä. Suomen kieli on multa tipahtanut vähän jalustalta. Olen esim. mesonnut että ikinä en voisi seurustella ulkomaalaisen kanssa, mutta kuitenkin, puhe on murto-osa viestinnästä.

Se miksi pohdin tota ja omaan jähmettyneisyyttäni on se että täällä olen kohdannut rinnakkain sen ulospäinsuunatutuneen Eevan jolle kontaktien luominen on melko usein helppoa ja toisaalta sen helevetin ujon ja aran Eevan. Tää miksaus on jännä. Se miksi pohdin etten oo hurjasti luonu edes hyvänpäivän tuttuja on poikkeus mulle. Ja se johtuu pitkälti ujon eevan kuoresta, joka täällä on tullut esiin. Irma (se unkarilainen) sanoi katsoessaan joitain kuvia musta suomessa se sanoi et näytän ihan erilaiselta kuin täällä. Siis olemukseni on erilainen. Oomme puhunut paljon erilaisista kasvoista ja lähelle päästämisestä. Kuinka varautuneelta saatan näyttääkään koulussa toisten silmissä. Tai ehkä kyllästyneeltä ja ylpeältä, niin kuin ujoista usein luullaan. Täällä olessa tunnen selkeämmin itseni kun olen yksin. Tuntuu että mulla on selvät rajat. Ja ne rajat on olemassa myös kouluun mennessä.

Eilinen oli kuitenkin poikkeus sillä yksi kolmosen tyttö tuli juttelemaan ja pyysi illalla mukaan oluelle. (Ja ylläri, se on itse hakemassa vaihtoon. Tuskaili samojen motivation lettereiden kanssa). Oli mahtava taas huomata et kun istuin sen ja saksalaisen vaihtarin kanssa että kyllä, osaan puhua ranskaa. Pystyn selittämään asioita ja fiiliksiä. Nyt tapahtui se että kipittelin lämpimään iltaan ballerinoissani puhumaan (melko sujuvaa) ranskaa ja huitomaan. Haha. Ja en ole kohdannut vielä kivaa ihmistä joka tykkäisi Angersista ihmisten puolesta. Ja moni ranskalainen on sanonut ettei hirveesti pidä ranskalaisista. Ja hyvä pitää mielessä ettei porukka ylipäätään taidekouluissa ole avoimemmista ja ystävällisemmistä päästä. Tämän kaiken vahvisti tämä tyttö joka pyys mut oluelle. Ja niin, se sanoi myös että kontaktin luominen opettajiin on heillekin vaikeaa, että erasmuksen se on tuplasti.


Nyt tuntuu että kolme kuukautta on liian lyhyt aika. Haluaisin toisaalta jäädä tänne katsomaan miten asiat kehittyy. Tuntuu että ranska alkaa nyt olla sinä pisteessä että voisin oikeasti oppia sen.

(Täähän menee samaan tahtiin, eka on kivaa ja kieli kehittyy, sit vähän ketuttaa ja masentaa ja kielitaito taantuu ja sitten kaikki tuntuu hyvältä ja ranskan puhuminen on kivaa, olen siis oikea malliesimerkki vaihdon vaiheista)

Hmm. Tämäkin teksti oikeasti tarvitsisi kuulla livenä puheflowna, mutta yritin jotenkin saada niitä paperille ja kasaan. Ja en laittanut edes kuvia keventämään tätä. Haha. Bisous teilel jotka jakso lukea!

Ja muuten pahoittelen kaikkia kirjoituvirheitä. Mun lemppari niistä on muotibollaguksen.

Juuri postaamisten vähyydestä näkee sen että oikeasti asun täällä. Enää asiat mitä näen ei ihmetytä. Nyt olen päässy aika kokonaan ylitte masisfiiliksistä ja melkein pelästyin et mitä, enää viisi viikkoo täällä ja sitten päälle vähän reissua. Niin kai aina käy, kun alkaa hyvin viihtymään niin sitten pitääkin lähteä. Mut onneksi vielä on aikaa. Uskomatonta on se et tää kaupunki on nyt mun koti ja ehkä en koskaan tule edes käymään täällä. 13.6 on lento Gdanskista Turkuun. Sitten 15 pvä alkaa titanikissa harjoittelu ja siipiarki.

Tuntuu et ranskan kielen oppiminen on jumahtanut. Olen siinä pisteessä et mun pitäsi alkaa aktiivisesti opiskelemaan kummallisempien verbien taivutuksia ja muita. Mut kerran laiska niin koko ajan laiska.

Tuli pe käytyä katsomassa Alice dans la pays de merveilleuse, joka oikeesti yllätti positiivisesti sillä olen aina vierastanut koko tarinaa. Äh, en mä tälläsiä haluu kirjoitella.. eli elämä on uomissaan.

Enpä muuta osaa sanoa vaikka kaikennäköistä tullut puuhattua.

Eiku joo, Angersin kaupungin monet kasvot! Lauantaina näin suomityttöjä ja ilta vei meidät yökerhoon, joka on mainitsemisen arvoinen. Sinne meni oma yökerhobussi, 20 min matka keskelle ei mitään missä jökötti sitten yökerhokompleksi. Sisäänpääsymaksu 10 ja narikka 2 ja bussi sinne ja takasten 3 e. Paikka oli karmiva, melkein tuli ikävä Onneloita, oli niin ällötävä ja kallis ja että mä nautin! Uv valot ja laserit, valokaapeliakin taisi löytyä. Deejii höpisi koko ajan paskan musan päälle jotain et jee, hyvää iltaa angers, mikä meno tai jee, tänään muuten on Fransoisin tai jonku syntymäpäivä. Ja mun slowmotion tanssi kirvoitti kummastuneempia katseita kuin vorttessa ikinä. You aare crazy. Jätin sen sitten suosista vähemmälle. Pitäis varmaan oppia tanssimaan oikein. Kaksi tuntia oli pakko viettää siellä kun aamun eka kyyti lähti vasta 04.30. En muutne oo nähny niin paljon tyhmän näkoisiä ranskalisia kuin siellä: pari huonoa kännykuvaa:





ja carrefourin neljän euron popcorniämpäri, ajatuskin on ällö!

Niinhän se menee et kun ulkona on plus 20 ja haluaisi mennä sinne, mutta sitten löytääkin parhaan työskentelyvireen aikoihin.. Sitten huomaan tarvitsevani useinta materiaaleja ja en jaksa lähtee käveleen parinkilsan päähän. On se poltettu sienna kiva väri mutta ei se yksinään käy. Tai miksei. Se on mun uus lempiväri.

Olen huomannut että olen tyytymätön ja ahistunut täällä jos olen yksin ja en saa aloitettua tekemään mitään järkevää. Heti kun aktivoidun sosiaalisesti tai piirtämällä olo on ihan eri. Mutta nyt silti harmittaa. Sillä se eyjaffa-joku-kull tulivuori taitaa pilata tyttöjen Ranskan reissun. Yritän olla harmistumatta niin paljon kuin on mahdollista. Yhä silti odottelin tuulen kääntyvän tai muuta vastaavaa ihmettä. Isossa mittakaavassa kun tuota katsoo on tuo harmitukseni pientä ja parempi jäädä jumiin kotiin kuin suomeen. Kai. Olen muutenkin seurannut hyvin tiiviisti koko aihetta. Olen myös samalla viehättynyit siitä, että luonto pystyy samaan maanosan pysähdyksiin. Vielä aina toimivan Euroopan. Mielessäni mietin katastrofileikkejä ja mietin mitä itse tekisin jos nyt ois pakko päästä suomeen.

Alla tosistusaineistoa, ainakin näytän työskentelevän:








Mutta niin,

mitä uutta täällä arroganttien maassa?

- Näin (tai pikemminkin kuulin) marokkolaiset häät. Perinteisiin kuuluu että kaikki vieraat ja ilm. hääparikin ympäri keskustaa ja mesoaa ja roikkuu ulkona ikkunoista
launataina joku orkesteri marssi ikkunani alle.
-Kävin kämpässä, jossa samassa huoneessa oli lasikuitutapettia, liuskekiviseinää, tiiliseinää ja katossa näkyi parrut. Keittiön baarisaarekkeessa oli hyödynnetty metallia ja lasitiiltä. Uskomaton sekamelska erilaisia pintoja.
-Oih, ja löysin kaurahiutaleita (ei ollu muuten itsestäänselvyys), kun söin ekan lautasellisen teki mieli itkeä, puuro on niin hyvää.
-Lisäksi täällä myydään wasan näkkileipää, kaurapaketissa luki myös suomeksi! Ja ruotsiksi! Että rapeita kauranäkkileipiä. Oli hassu fiilis, aivan kuin silmät ois valehdellu.
-Pääsin vihdoin myös pussikaljoittelun makuun..

Lisäksi päätin jäädä tänne, muuttaa maalle ja alkaa kasvattaa hanhia. Tai sitten vaan lähen pikareilille kuten eilen saatiin iiriksen kanssa sovittua. On muuten kohtuutonta että lentolippu berliini-helsinki on halvempi kuin mikään rahtilauttasysteemi suomeen.. mut jee, kiva kun sain matkaseuraa! Huh, 6 viikkoo enää täällä!

mutinaa

Pakko sanoa et nyt mulla on tylsää (joo, vaihdossa voi olla tylsää. ja jopa arkista). Nyt on kahden viikon kevät loma ja kun en sitten lähtenytkään mihinkään yritän tehä töitä, mutta ei sekään innosta. Tuntuu että olen taantunut kielen oppimisessa ja piirtäjänä. On saa ryhtiä oikein mihinkään. Odotan hirveästi kesää vaikka tiijän joutuvani suuren työtaakan alle, ehkä just sitä työtaakkaa odottaen. Että ainakin tietäisi tehneensä jotain. Sen verran oon sanu ryhtiä et nyin iytseni ylös heti kun 8 h on tullut nukuttua. Hassua että pitkästä aikaa mun pitää huolehtia etten nuku liikaa. Tuntuu että viime syksynä oli päinvastoin.

Tänään mieleni teki hirmuisesti lihapullia. Minä, joka en edes kaipaa lihaa ja kahdeksaan vuoteen en ole ostanut punaista lihaa laittaakseni sitä itselleni, mutta sitten pienessä krapulassa keksin ettei tiedä mitään ihanampaa kuin lihapullat. Olin jo lihatiskillä tiirailemassa boef- paketteja. Mutta ne näyttivät liian lihaisilta. Sittenkin. Se sijaan löysin oetkerin mozzarellapizzan ja se ajoi hyvin asian. Hetken aikaa pääsin ranskaa pakoon konnes oveen koputettiin ja mulle yritettiin myydä tietokirjoja ranskaksi.

Lisäksi tässä talossa tehdään jotain remppaa ja olin 3 h ilman vettä. Jotenkin ei olisi kohtuutonta ilmoittaa vedenkatkaisusta etukäteen?

HEIHOI!

Enpä ole paljon päivitellyt. Vanhemmat olivat täällä ja se oli ihanaa. Oli kiva leikkiä turistia ja puhua suomea. Täällä nyt ei ole paljon nähtävää, linna, taidemuseo älyttöminen enkeli tauluieen, (jotka ovat hervottomia). Ja hautausmaa jonka kitchisyys teki äippäänkin vaikutuksen. Haudat ovat kivipaasia joiden päälle voi ostaa kivilaatan jossa sitten lukee rakaalle veljelle, äidille, työkaveille yms. ja paljon muovikukkia. Parhaan nähtävyyden he kuitenkin näkivät eli koulun talkkarin joka pysähty juttelemaan meille kun olimme terasilla. Ja mangnoliat, kauniit joka puolella kukkivat mangnoliat. Hih, kun he lähtivät ti aamuna, he saivat maistaa ranskalaisuutta, junaa mihin heillä oli liput ei tullutkaan. Katsoin snfc:n eli paikallisen vr:n sivuilta että kyseessä ilmeisesti oli lakko, nää ranskalaiset rakastaa lakkoja. Pääsivät he pariisiin toisella junalla ja sieltä lentokentälle bussilla (se juna ois mennyt suoraan lentokentälle).

Alla ihanat Mangnoliat!



Lakoista puheenollen, pari sanaa on pakko kirjoittaa kulttuurishokista. Ennen vanhempien tuloa ja sen jälkeenkin se alkoi vähän vaivata.

”Oireita voivat olla mm. ajoittainen tai jatkuva väsymyksen tunne, halu olla omassa rauhassa, hajamielisyys, erilaiset pelot (huijatuksi tuleminen, sairastuminen), opiskelumotivaation laskeminen, kohtuuton ärtyminen pienistä vastoinkäymisistä, koti-ikävä, tuttujen asioiden kaipuu, toive olla tekemisissä ”järkevien” ihmisten kanssa, yleinen hylätyksi tulemisen tunne jne”.

Itselle tuli juuri tuo halu vetäytyä omiin oloihin ja kauhea saamattomuus ja kyllästyminen ranskaan ja ranskalaisiin. Kaikki vitutti. Lisäksi huomasin nukkuvani liikaa ja olo oli usein kipeä. Tiesin kyllä koko ajan että mistä tämä on iha normaalia ja se auttoi niin etten tunetenut itseäni tyhmäksi. Asiaa ei auttanut että koulunkäynnistä ei meinannut tulla yhtään mitään. Etenkin tuo toive olla tekemisissä ”järkevien” ihmisten kanssa oli ykkösenä. Harmitti niin suunnattomatsi kielitaidottomuus ja tämä kaupunki. Ja jossain mainittiin että sosiaalisille uusi maa on aina vaikeampi. Täysin totta, sillä vaikeinta minulle on ollut että yht´äkkiä en olekaan äänessä, en osaa olla hauska vieraalla kielellä (muuta kuin silla hahaha- vitsi tasolla jolla kaikki nauraa vain siksi että kaikki tajuaa että olipa hassua, vaikka omalla kielellä ei naurattaisi). Sitten mua alkoi ketuttaa se että kaikkialla neuvottiin että tästä olosta pääsee ylitte vain omalla aktiivisuudella. Perjantaina asiat loksahtivat paremmille kun koulun jälkeen tunsin oloni kipeäksi, hain ruokaa ja päätin etten pistä nenääni ulos koko iltana. Sitten Jospéhine pakotti kahville ja vuodattelin oloani sille. Se kertoi paljon myös siitä että angers on hyvin sulkeutunut ja tyly kapunki, että hänkään ei oikein viihdy täällä kun ihmiset ovat niin omaan napaan tuijottavia. Lisäksi Joséphine sanoi että nukun liikaa. Tämä on aivan totta, sillä en olisi tajunnut sitä, olen aina ollut sitä mieltä että minä en voi nukkua koskaan liikaa. Täällä olen kuitenkin saanut hyvin kuitattua univelat ja nyt 10 h on liikaa. Sitten kävin illalla hakemassa kouluun unohtuneen takin (ihankuin ala-asteella) näin pihalla irman ja muutaman vitosluokkalaisen, joille avauduin myös stressaantumisestani ja väsymyksestä ja yrittämisen loppumisesta. Ne tytöt olivat myös olleet vaihdossa ja kertoivat ettei heilläkään aina ollut todellakaan kivaa. Toinen kertoi olleensa Belgiassa koulussa ulkopuolinen, eikä kyse ollut edes kielestä, sillä siellä kuitenkin puhutaan ranskaa. Toinen puhui juuri siitä väsymyksestä minkä se kohtasi Portugalissa, miten kukaan ei puhunut englantia. He sanoivat samaa ettei Angers ole mikään unelma kaupunki vaihtoa varten.

Aktiivisuus siis auttoi ja asioiden purkaminen. Olo oli kevyt kun irman ja tyttöjen kanssa mentiin oluelle ja puitiin lisää Erasmukseen liityviä streotypioita, ongelmia ja muita. Ei siis sinällänsä ole hassua että kivoimmat ja eniten kontaktia ottavat ovat itse olleet vaihdossa. (yritän tehdä saman ensivuonna kotona, lupaan).

Ja eilen Irman kanssa yritettiin vuokrata kaupungin ilmaiset fillarit, mutta sehän ei onnistunutkaan viikonloppuisin. Sen sijaan käytiin torilla fiilistelemässä ja ostettiin viiniä ihanalta naiselta, joka maistatti meille punkkuja (siis, viiniä myydään torilla ja niitä voi maistella!). Kun maisteltiin vanha herra tuli myös viinikaupoille ja sanoi että ”best wine ici” ja nyökytteli pilke silmäkulmassa. Kun poistuimme viiniputelit kainalossa se toivotti hyvää janoa ja iski silmää. Käveltiin parinkilsan päähän järven rannalle, maattiin nurtsilla ja maisteltiin viiniä ja eväitä ja vaan hengattiin. Poltin poskipääni ja nenäni ja ajattelin ettei tää sittenkään oo hullumpi paikka.

Ja tää kuva todistamaan idylliä vaikka oikeasti vihaan joutsenia, ne on ihan hulluja jos ne vähänkin kesyyntyy, pelkäsin eväsleipäni houkuttulevan sen nokkimaan mut mäsäksi!




Ja lisäksi tajusin että puolet vaihdosta on mennyt. Mietin hirveesti matkustelua, suomalaiset mimmit lähtee eteläranskaan ja mietin ensin niiden kelkkaan hyppäämistä, mutta sitten ajattelin että juna marseilleen 70 e, plus hostelli jotka tytöt olivat jo varanneet jne. Helposti budejtti olisi ollut 300 e, niin mielummin tekisin niilläkin rahoilla reissun syksyllä johki. No, ja sitäpaitsi veera ja okku ovat kohta täällä ja mennään nantesiin, ja toukokuussa marin kanssa valloitamme pariisin. Mulla on nyt kahden viikon kevätloma, ja ajattelin käyttää sitä työskentelyyn. Vau, musta on tulossa aikuinen!

Hyvä yhdistelmä lukea Noora Shinglerin blogia (kemikaalicocktail.bolgspot.com, on muuten aika hyvä ploki, siellä on tietoo ekosta ja luomusta aika järkikielelle saatettuna, oon koukussa. Ehkä liikaa luonnonkosmetiikka- ja muotipostauksia, mutta välissä on asiaa. ) ja lähteä carrefouriin sitten hedelmien, vihannesten ja luomun perässä. Tulos on että ronttaan tuon 2 kilsan matkan ”superfoodia” kotiin . Kasalla tunsin niin suurta ylemmyyttä laadukkaista ostoksistani ja pidin pokan nähdessäni loppusumman (haha, osa menee porukoitten piikkiin ku ne on täällä ylihuomenna). Aa, ostettua tuli mangoja, avocadoja (aina ja yhä), chilisuklaata, reiluaettäluomua kahvia, tofua, vihanneksiaa. Luomubrietä! Luomuastianpesuainetta! Iso sydän, Ai että mulla on hyvä fiilis! Olen oikea elintasohippi!

Lisäksi sydäntäni lämmittää se, että kesätyöt on varmaa ja sain vielä sopivasti harjoittelupaikan jonka pystyn ujuttamaan leipätyön väliin. Ja sain (tai löysin) ihanaa ja kannustavaa tekstiä (kiitos, maria). Lisäksi odotan kun lempivanhempani saapuvat tänne lauantai-iltana.

Olemassaolo tuntuu siis aika kivalta.

Hah, vaikka kouluviikko oli olematon (tai ehkä juuri siksi). Maanantain skippasin suosiolla. Tiistaina muut luokkalaiset oli jossain. Keskiviikkona valokuvan ja elokuvan luento oli jees mutta iltapäivällä kun mun piti pitää esitelmä (uudesta rakkaudestani, Larry Riverstä) mutta ei tunti oikein koskaan käynnistiny ja esitelmä jäi pitämättä. Tänään ei tunteja niin kulutin aikaani carrefourissa. Jee! Sain myös vihdoin jonkinmoisen paikan ateljeessa. Viimeksi kun kävin siellä niin koulutoverit veteli simpukoita suoraan kuoresta välipalaksi.

Tänään on aprillipäivä. Äippä muistutti niin et ala-asteella tää oli poisson d´avril jolloin liimailtii jotain typerä paeprikaloja ”hullunhauskoilla” teksteillä salaa toisten selkään. Ois varmaan pitäny mennä kouluun kattomaan tekeekö paikalliset oikeesti niin.

(oi, avasin äsken chilisuklaalevyn ja se on parasta chilisuklaata mitä oon syöny)