HEIHOI!

Enpä ole paljon päivitellyt. Vanhemmat olivat täällä ja se oli ihanaa. Oli kiva leikkiä turistia ja puhua suomea. Täällä nyt ei ole paljon nähtävää, linna, taidemuseo älyttöminen enkeli tauluieen, (jotka ovat hervottomia). Ja hautausmaa jonka kitchisyys teki äippäänkin vaikutuksen. Haudat ovat kivipaasia joiden päälle voi ostaa kivilaatan jossa sitten lukee rakaalle veljelle, äidille, työkaveille yms. ja paljon muovikukkia. Parhaan nähtävyyden he kuitenkin näkivät eli koulun talkkarin joka pysähty juttelemaan meille kun olimme terasilla. Ja mangnoliat, kauniit joka puolella kukkivat mangnoliat. Hih, kun he lähtivät ti aamuna, he saivat maistaa ranskalaisuutta, junaa mihin heillä oli liput ei tullutkaan. Katsoin snfc:n eli paikallisen vr:n sivuilta että kyseessä ilmeisesti oli lakko, nää ranskalaiset rakastaa lakkoja. Pääsivät he pariisiin toisella junalla ja sieltä lentokentälle bussilla (se juna ois mennyt suoraan lentokentälle).

Alla ihanat Mangnoliat!



Lakoista puheenollen, pari sanaa on pakko kirjoittaa kulttuurishokista. Ennen vanhempien tuloa ja sen jälkeenkin se alkoi vähän vaivata.

”Oireita voivat olla mm. ajoittainen tai jatkuva väsymyksen tunne, halu olla omassa rauhassa, hajamielisyys, erilaiset pelot (huijatuksi tuleminen, sairastuminen), opiskelumotivaation laskeminen, kohtuuton ärtyminen pienistä vastoinkäymisistä, koti-ikävä, tuttujen asioiden kaipuu, toive olla tekemisissä ”järkevien” ihmisten kanssa, yleinen hylätyksi tulemisen tunne jne”.

Itselle tuli juuri tuo halu vetäytyä omiin oloihin ja kauhea saamattomuus ja kyllästyminen ranskaan ja ranskalaisiin. Kaikki vitutti. Lisäksi huomasin nukkuvani liikaa ja olo oli usein kipeä. Tiesin kyllä koko ajan että mistä tämä on iha normaalia ja se auttoi niin etten tunetenut itseäni tyhmäksi. Asiaa ei auttanut että koulunkäynnistä ei meinannut tulla yhtään mitään. Etenkin tuo toive olla tekemisissä ”järkevien” ihmisten kanssa oli ykkösenä. Harmitti niin suunnattomatsi kielitaidottomuus ja tämä kaupunki. Ja jossain mainittiin että sosiaalisille uusi maa on aina vaikeampi. Täysin totta, sillä vaikeinta minulle on ollut että yht´äkkiä en olekaan äänessä, en osaa olla hauska vieraalla kielellä (muuta kuin silla hahaha- vitsi tasolla jolla kaikki nauraa vain siksi että kaikki tajuaa että olipa hassua, vaikka omalla kielellä ei naurattaisi). Sitten mua alkoi ketuttaa se että kaikkialla neuvottiin että tästä olosta pääsee ylitte vain omalla aktiivisuudella. Perjantaina asiat loksahtivat paremmille kun koulun jälkeen tunsin oloni kipeäksi, hain ruokaa ja päätin etten pistä nenääni ulos koko iltana. Sitten Jospéhine pakotti kahville ja vuodattelin oloani sille. Se kertoi paljon myös siitä että angers on hyvin sulkeutunut ja tyly kapunki, että hänkään ei oikein viihdy täällä kun ihmiset ovat niin omaan napaan tuijottavia. Lisäksi Joséphine sanoi että nukun liikaa. Tämä on aivan totta, sillä en olisi tajunnut sitä, olen aina ollut sitä mieltä että minä en voi nukkua koskaan liikaa. Täällä olen kuitenkin saanut hyvin kuitattua univelat ja nyt 10 h on liikaa. Sitten kävin illalla hakemassa kouluun unohtuneen takin (ihankuin ala-asteella) näin pihalla irman ja muutaman vitosluokkalaisen, joille avauduin myös stressaantumisestani ja väsymyksestä ja yrittämisen loppumisesta. Ne tytöt olivat myös olleet vaihdossa ja kertoivat ettei heilläkään aina ollut todellakaan kivaa. Toinen kertoi olleensa Belgiassa koulussa ulkopuolinen, eikä kyse ollut edes kielestä, sillä siellä kuitenkin puhutaan ranskaa. Toinen puhui juuri siitä väsymyksestä minkä se kohtasi Portugalissa, miten kukaan ei puhunut englantia. He sanoivat samaa ettei Angers ole mikään unelma kaupunki vaihtoa varten.

Aktiivisuus siis auttoi ja asioiden purkaminen. Olo oli kevyt kun irman ja tyttöjen kanssa mentiin oluelle ja puitiin lisää Erasmukseen liityviä streotypioita, ongelmia ja muita. Ei siis sinällänsä ole hassua että kivoimmat ja eniten kontaktia ottavat ovat itse olleet vaihdossa. (yritän tehdä saman ensivuonna kotona, lupaan).

Ja eilen Irman kanssa yritettiin vuokrata kaupungin ilmaiset fillarit, mutta sehän ei onnistunutkaan viikonloppuisin. Sen sijaan käytiin torilla fiilistelemässä ja ostettiin viiniä ihanalta naiselta, joka maistatti meille punkkuja (siis, viiniä myydään torilla ja niitä voi maistella!). Kun maisteltiin vanha herra tuli myös viinikaupoille ja sanoi että ”best wine ici” ja nyökytteli pilke silmäkulmassa. Kun poistuimme viiniputelit kainalossa se toivotti hyvää janoa ja iski silmää. Käveltiin parinkilsan päähän järven rannalle, maattiin nurtsilla ja maisteltiin viiniä ja eväitä ja vaan hengattiin. Poltin poskipääni ja nenäni ja ajattelin ettei tää sittenkään oo hullumpi paikka.

Ja tää kuva todistamaan idylliä vaikka oikeasti vihaan joutsenia, ne on ihan hulluja jos ne vähänkin kesyyntyy, pelkäsin eväsleipäni houkuttulevan sen nokkimaan mut mäsäksi!




Ja lisäksi tajusin että puolet vaihdosta on mennyt. Mietin hirveesti matkustelua, suomalaiset mimmit lähtee eteläranskaan ja mietin ensin niiden kelkkaan hyppäämistä, mutta sitten ajattelin että juna marseilleen 70 e, plus hostelli jotka tytöt olivat jo varanneet jne. Helposti budejtti olisi ollut 300 e, niin mielummin tekisin niilläkin rahoilla reissun syksyllä johki. No, ja sitäpaitsi veera ja okku ovat kohta täällä ja mennään nantesiin, ja toukokuussa marin kanssa valloitamme pariisin. Mulla on nyt kahden viikon kevätloma, ja ajattelin käyttää sitä työskentelyyn. Vau, musta on tulossa aikuinen!