Bonuksena jopa kuvia!

Nyt tuli vahavasti sellainen olo että en oikeastaan haluaisi lähteä täältä neljän viikon päästä. Ennen oli sellainen neutraali suhtautuminen. Tämän viikon aikana kaikki loksahteli paikoilleen. Edellisessä tekstissä pohdin sitä, etten ole saanut kontaktia luokkalaisiin ja muutenkin. Mutta toisaan tajusin ettei se aikasemmin ole ollut täysin mahdollistakaan sillä kielitaitoni alussa oli niin köykänen (ja onhan se yhä). Nyt olen nähnyt paljon koulukavereita vapaalla ja keskustelu kulkee melkeimpä aina ranskaksi. Ne on pieniä asioita miksi en haluaisi lähteä. Se että koulussa on ihmisiä kenelle juttelen päiväpäivältä enempi. Niin, angersin keskustahan on kovin pieni ja alkaa olla yhä pienempi. Se näkyy siinä että en enää voi käydä 500 metrin päässä kaupassa ilman että vaihdan poskipusuja jonkun tutun kanssa. Yöllä baarissa tuntuu että koko ajan saa olla moikkaamassa ja samoin kotimatkani pitenee sillä usein tulee tuttuja vastaan ja jengi hengaa vaan kadulla. Tää on olennainen seikka, joka vaikuttaa nyt siihen etten haluis lähtee. Tosiaan sosialisoiminen on hyvin olennainen osa elämääni.

Vappuaattona Irma teki mulle ruokaa ja kokeiltiin camera obscuraa sen vessassa ja mentiin lakanaliin, eli paikalliseen harittuun suomityttöjä moikkaan kun ne teki munkkeja. Takas tullessa oli pelottava hetki kun yhden lähiön pysäkillä meidän ikkunan viereen tulvi erivärisiä nuoria huutamaan ja mesoomaan ja hakkaamaan ikkunaa. Ei ne ollut sinällänsä mitenkään pahantahtoisen agressiivisia olleet mutta en voi sanoa että ei se hyvältäkään tuntunut. Angersin keskusta tuntu taas ihanan turvalliselta.






Sitten lauantaina sain kutsun juhliin jonnekin toiseen kaupunkiin autolla, en oikein tiennyt minne, luulin että ne on jotkut kotibileet ja sitten löysinkin itseni nantesin läheltä leirintäalueelta campingmökistä. Koulukaverin Gaëllen poikaystävän lapsuudenkaveri on töissä siellä sellaisessa puistossa jossa on vaijeriparkourata. Nämä kutsuu sitä puuparkouriksi, en oikein ole löytänyt suomenkielistä nimeä sille. Siis siellä on puihin rakennettu ratoja joissa kiipeillään valjaiden kanssa, joissa on turvakoukut, radoilla edetään siirtämällä koukku kerrallaan. Ja sitten pääsee kiitämään vaijerin ja valjaiden varassa satojen metrien pituisia matkoja. Vaikea selittää ja kuvia ei tosiaan ole sillä menimme siellä yöllä pimeässä yhden heikon taskulampun varassa. Se oli aivan mahtavaa. Mielessä kävi että jos jotain sattuu ei taida vakuutus ihan riittää.. Seuraavana päivänä näin jalkani -täynnä mustelmia ja käsissä hiertymiä. Muutenkin oli ihana miniloma. Grillattiin ja söin taas lihaa, tilanteita milloin en todellakaan ala mussuttaa etten syö lihaa. Käveltiin järven ympäri ja katteltiin huvikalastajia. Ne siis kalastaa alla olevia vonkaleita, merkkaa ne ja päästää takasin. Tuntu jotenkin älyttömän tyhmältä.




















Lisäksi tutustuin paremmin yhteen luokkakaveriin joka on käynyt suomessa. Etenkin turussa, tuntu omituiselta kun joku selittää Kukasta, Dynamosta ja Klubista. Sitten sillä oli tatuoitun käsivarteen teksti ”hyvästi hevoset” olin absurdia juoda salmarii ranskalaisen luona ja tuijottaa tatskaa suomeksi ja nähdä kuvia posankasta. Tietääkö joku on Goodbye Horses joku juttu?
Oli hauskaa kun kyseinen poika kertoi ettei pidä maanmiehistään sillä ne on niin arrogantteja. Ja se itse on tosi arrogantti. Ja mielestään ihan maailmanmies kun oli käynyt suomessa ja berliinissä. Haha.


Siinä kai pääkohdat, oon perjantaista lähtien yrittäny saada bloggausta aikaseksi muttei oo ollu aikaa saada sitä kokonaan kasaan! Ja lisäksi olen opettellut knatmaan kameraa mukana. Tosin kreditit kuuluu järvikuvista irmalle.