Viikko lähdöstä

Piti kirjoittaa myös taiteesta. No nyt kaltatkaa, tai lukekaa eka. Vaikka nautin enemmän siitä et sisäpihallani on kuivettuneita palmuja ja joku ihme rapistunut seinäsuihkulähde veistoksineen. Niin siis, kävin katsomassa viime launtaina Rodinin näyttelyn (sen verran hehkutan että takaportti johtaa pihaltani suoraan museon pihalle. ts. taidemuseo on mun naapuri) niin. Olin juuri saapunut ja istunut pari tuntia Joséphinen kaverin Justinen kavereitten kanssa Justinella. En jaksanut puhua mitään. Kun mentiin näyttelyyn alkoi melkein itkettää ku näin Rodinin muotokuvia. Se oli kieltä mitä ymmärsin, se oli kieltä jota osasin lukea. Täähän on ihan perusjuttuja joo mut en ollut suomessa havahtunut tähän miksi kuvataiteet on niin mieletön juttu, miten kansainvälistä se on. Tämä ei ole ollut niin oleellista mulle suomessa ja nyt tajuin että olen arvostanut verbaalisuutta ehkä turhankin paljon. Hullua tajuta se opiskeltuaan 2,5 vuotta ja sen miksi osittain olen tämänkin alan valinnut. Siinä on jotain niin perusjuttuja. Eli hassua että tässä kontekstissa rodin-näyttely on ollut parhaita aikoihin. Harvoin sitä tuijottaa lyijykynä luonnosta vedet silmissä suomessa. Tai voihan olla et Rodin vaan on niin helevetin hyvä ja mä vetoan tilanteeseeni. Ahhaa. Olihan se hyvä, harvoin veistokset on noin ilemeikkäitä (plussaa oli myös et niist tuli vähä mieleen Henrin omakuvaveistos)

Se taiteesta. Mut puolustan sillä et s eoikeeti oli älytön elämys. Ajattelin mennä yksin uudestaan, mut nyt en uskalla ku eka kohtaaminen oli niin vaikuttava.

Ja tähän väliin on pakko ottaa lainaus aamulla äidiltä saamastani mailista:
”Ehkä vähän huolissani siitä, että koet niin ultravoimakkaasti kaiken. Vaikka ei olis mitään hätää, saat siitä aikaan tunnemyrskyn. kunnes asiat tasaantuu.” Tämä nauratti ihan liikaa koska se on niin totta. Kun soitin äipälle ennen koneeseen nousua se alkoi nauraa ja sano et sä et ainakaan ikinä päästä elämää vaan kulkemaan ohitte. Nyt en muista paljoa suomea ja elämää siellä (huh, koskahan se ikävä iskee sitten?) ja olen ihana irrallaan. ”Helppoo olla nuori, kaikki tai ei mitään. Helppo pitää kiinni ja päästää menemään” jeh jeh.

Mut harvoimpa on olen ollut näin balansissa. Just eilen sanoin sitä et saan olla pihalla kun olen just saapunut vaihtari, ja lisäks ku tunnen jo porukkaa eri kautta niin kaikki luulee et oon jonku kaa enkä yksin. Olen siis sitten itse huijjjari! (öh, oon ollu tällä viikolla täällä olessani 3 päivää yksin. Mulle se on siis sama ku oisin lähtenyt vaeltaa aavikolle vuodeksi yksin) Lisäksi olen ollut nyt 5 päivää puhumatta suomea (la puhuin äipän kaa puhelimes). Pisin aika ehkä ikinä. Siksi kirjoitan ihan hitosti.

Miksi muuten kaikki ketä olen tavannut opiskelee jotain sisäsiistiä ja tyylikästä. Ei yhtään perustyyppei vaan kaikki opiskelee joko kontrabassoa, psykologiaa, arkkitehtuuria tai on lääkiksessä. Olen täällä paremmissa piireissä näemmä. Vai onko se vaan sitä ranskalaisuutta?