Eilen marketissa kohtasi kaksi asiaan mistä pidän ja mistä en ranskassa. Kun tulin sisään niin ovensuussa oli ihmisiä tyrkyttämässä muovipusseja, kävelin nopeesti ohi ja ymmärsin että kyse on jostain ruokaa köyhille jutusta ja vähän hämmästyin ja sanoi ei ja kävelin parimetriä ja käännyin katsomaan niin muovipussia tyrkyttänyt nainen pyöritteli silmiään toiselle ja ne mulkkas mun perään. Ketutti iha sikana, teki mieli mennä sanomaan että anteeksi, en ole julma ihminen, en vain ymmärtänyt mistä on kyse ja sitä paitsi, ylipäätään jos joku ei voi osallistua niin ei pidä syyllistää, oli syy mikä vain. Mutta sitten kaupassa mummeli tuli kysymään multa jotain, kun en ensin ymmärtänyt pahoittelin etten osaa kovin hyvin ranskaa ja hän sanoi että ei se mitään, hän osaa vain pari sanaa englantia ja pyysi mua katsomaan voin parasta ennen -päivämäärän Kun olin sanonut päiväyksen se sanoi että tämä on sitten tämä voi on GOOD, oui c´est GOOD, n´est ce pas? Mahtavaa. Pienen pieni mummeli puristamassa voi pakettia ja katsoo likinäköisesti sanoen c´est gOOd selvästi tyytyväisenä itseensä ja minä tyytyväisenä tästä kohtaamisesta.

Eilen nukuin pitkään ja heräsin kadulta tulevaan älyttömään meteliin, eilen oli carnaval d´angers, hitosti rumpuja ja kotikutoista sambaa. Pääsin alas vasta kun kulkue oli jo loittonemassa. Ihanaa yritystä. Maassa oli paperiglittersilppua ja yksi pikku tyttö haali sitä muosvipussiin kulkueen jäljiltä.




Parasta taideopiskelija elämää koin yhtenä päivänä kun olin jospehinen luona kahvilla ja sitten se treenas kontrabassoa ja mä tein krokeja siitä. Aika luksusta. Pääsin myös kuunteleen sen orkesterin harkkoja. Nautin tuollaisista jutuista. Mielummin seuraan harjoituksia kuin valmista esitystä. Niinkuin usein luonnokset viehättää mua enemmän kuin valmiit työt. Eilen olin vielä kuuntelemassa konservatorion avoimissa ovissa, vaikka kuuntelemisen sijaan katselin enemmän paikalla olevia ihmisiä. Joséphine kertoi mulle että Angers on hyvin porvarillinen kaupunki. Meininki on snobimpaa kuin muuallaa. Ja konservatoriolla sen huomas.

Alla melkein kasvot Joséphinelle, jonka nimi on niitä harvoja joita nimeltä mainitsen.




Perjantaina pääsin kipittelemään ballerinoissani baariin huitomaan ja juomaan monacoja, eli asia mistä paikalliset pitävät, olutta kirsikkasiirapilla. Niinkuin perulainen tyttö sanoi, että siihen tottuu, haha. Koulussa on nyt siis 5 vaihtaria yhteensä. Olin siis espanjalaisperulaisessa seurassa. Se espanjalainen poika on ihan älytön kun se ei opi kieliä, mutta kommunikoiseminen halu on suuri, että keskustelu on mahdollista. Oli mukava päästä juttelemaan niiden kanssa (ne on ollut täällä jo syksystä asti) ja ihan sama meininki koulussa et mikään ei oikein suju. Erasmuksena on sitten kivaa! Mutta se on tosiasia johon alan jo suhtautua normina. Koulussa kuulemma vallitsee selkeä käsitys siitä että mikä on nykytaidetta ja mikä ei. Kritiikki on kovaa ja heitä on jopa kielletty tekemästä joitain juttuja (esim. pyramidin mallisia veistoksia, sillä se on jo niin symbolisoitunut ja Andy warholin hengessä tekemistä ei katsota hyvällä sillä se on niiiin vanhoillista).

Kertokaa mulle joku mistä alla olevassa kuvassa on kyse, se espanjalainen selitti pitkään tätä, siis seinämät on tehty paperista, sisällä on keraamisia uuneja, lohikäärmeen suusta tulee erivärejä. Se on iso ja siihen tarvitaan paljon jengiä tekemään. Se kestää päivän.





Viikonloppuna oon nähny nopeesti suomalaisia tytsyi ja hämmenys on itselleni suuri kun kestää aina hetken tajuta et voin puhua suomea joka lauseen alussa. Eilen yöllä ajattelin niin sekaisesti erikielillä et nukahtaminen kesti kauan.

Alla oleva kuva on lauataisilta synttärijuhlilta, jossa Joséphinen kaa käytiin kääntymässä.